Oli tyyni perjantai-ilta, kun lähdimme melomaan Päijänteen vesille. Olimme ajaneet Höysniemeen saakka, jotta ehtisimme meloa leiripaikalle ennen pimeän tuloa.
Kyseessä oli Jounin vetämä Puijon Ladun melontaretki. Mukana olivat Antti, Jouni, Liisa, Marja, Martti, Mirja, Oiva, Petri, Seppo, Sofia, Timo ja Tuula.
Parin kilometrin "rankan melontaurakan" jälkeen leiriydyimme Kelventeen Isohietaan kahdeksi yöksi.
Elokuun illassa kelpasi katsella auringonlaskua ja kuutamoa.
Lauantaiaamuna suppailijat lähtivät liikkeelle ennen meitä, tavoitteenaan Kelventeen kiertäminen.
Lauantaina suuntasimme Ison Lammassaaren, Haukkasalon ja Lietsaaren kautta takaisin Kelventeen Isohietaan. Hieno sää jatkui. Liikkeellä oli jonkin verran veneilijöitä ja melojia.
Haukkasalon kalliojyrkänne.
Lietsaaren vanha kelo ja hiekkaniemi.
Palasimme Kelventeelle ja osa porukasta kävi patikoiden tutustumassa pitkään, kapeaan ja hienoon saareen.
mutta silti kaikilla oli niin mukavaa. Lauantai-illan huuma jatkui yöhön saakka, ja keskellä yötä jysähti pommi. Oliko kyseessä Jounin tilaama ilotulitus? Unikin olisi kyllä maistunut...
Sunnuntaiaamuna sade rummutti teltan kattoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti