Ivalojoki 2016

Kesän kuluessa suunnittelimme melontaretkeä Lapin kultamaille Ivalojoelle ja seurailimme netistä vesitilannetta, josta monilla kavereilla tuntui olevan mielipide.

- Ivalojokikin taitaa olla sellainen, että se kuivuu kesän mittaan… sanoi eräs.
- Kyllä siellä melotaan läpi kesän, kertoi toinen, Lappiin muuttanut kaveri eli paikallinen asiantuntija.
- Vettä oli liian vähän, kun olimme siellä elokuun alussa muutama vuosi sitten, virkkoi kolmas.

Ivalojoki virtaa villinä ja vapaana erämaiden halki, eikä joen varrella ole järviä, jotka tasaisivat vedenkorkeuden vaihteluja. Tutkin hieman asiaa ja sain sen käsityksen, että virtaaman olisi hyvä olla vähintään 30 - 40 m3/s, jotta melomaan kannattaa lähteä. Samana kesänä oli jo tullut kolisteltua kivillä Jongunjoella ja Hossassa, eikä kiinnostanut lähteä liian mataliin koskiin.

Heinäkuun alkuun osui hellejakso, mutta sitten alkoivat sateet ja vettä tulikin Lappiin reilusti. Retkemme ajoittui elokuun alkuun, ja virtaama näytti lopulta lukemaa 140 kuutiota sekunnissa, joten vettä oli todella runsaasti.

Retkikuntamme (Pentti ja minä) lähti melomaan Kutturasta 3.8.2016 ja retki päätettiin seuraavana päivänä Toloseen. Minulla oli mukana oma kajakki ja Pentti vuokrasi Prijon Yukon-kajakin paikan päältä.

Heti aluksi huomasimme, että vettä joessa tosiaan riittää. Etenimme varmaan pari kilometriä tunnissa melomatta ollenkaan ja pienissäkin koskissa virta tuntui voimakkaana. Ivalojoen erämaiset maisemat tekivät vaikutuksen.

Melontareittiohjeissa neuvotaan tutkimaan Saarnaköngäs rannoilta käsin ennen kosken laskua. Jostain syystä emme kuitenkaan malttaneet pysähtyä, vaan laskimme Saarnakönkään tutkimatta koskea etukäteen. Väärän ajolinjan seurauksena Pentti pulahti nurin. Onneksi kuivapuku oli päällä, ranta oli lähellä ja pelastautuminen onnistui aika helposti.

Myös uusi "kovan paikan" kamerani TG-4 otti ja säikähti Saarnaköngästä niin paljon, että kuvaaminen loppui siihen paikkaan. Akku kai tyhjeni, vaikka olin mielestäni ladannut akun juuri ennen reissua. Tämän vuoksi reissun kuvasaalis jäi laihaksi. Kännykkäkameralla sain toki jonkin verran sumeita kuvia, jotka eivät tee oikeutta Ivalojoen maisemille.

Ivalojoen vauhdikkaimmissa koskissa (kuten Surmaköngäs ja Kultalan molemmin puolin olevat kosket) aallot olivat noin metrin korkuisia, löivät naamalle ja kauluksesta sisään. Oma kuivapukuni säilyi kuitenkin kaikin puolin kuivana, sillä se oli kotona kaapissa...

Suvantojakin joen varrella oli...

Meloimme riippusillan ali, läpi kuohuvan kosken ja rantauduimme Kultalan rantaan.

Ivalojoen Kultala on hieno nähtävyys, jossa voi aistia kultamaiden tunnelmaa. Valtio rakennutti Kultalan Kruunun Stationin kultaryntäyksen aikana vuonna 1870. Kultalassa viranomaiset jakoivat etsintälupia, valtauskirjoja, lunastivat kultasaaliit, valvoivat kultamaiden järjestystä ja laativat tehdaspiirikarttoja. Kultalassa oli myös kapakka ja poliisi.

Nykyisin Kultala on museotila, jonka vieressä on myös autio- ja varaustupa. Autiotuvan puolella tapasimme yhden patikointivaeltajan.

Katselin yöpymispaikaksi Ritakosken autiotupaa, mutta siellä näytti olevan ainakin pari veneellistä kalastajia. Annoimme siis virran viedä ja jatkoimme vielä vähän matkaa. Leiriydyimme Palsinojan kohdalle melottuamme lähes 30 km. Iltapuuhiin kuului varusteiden kuivausta, nuotion virittelyä ja illallinen.

Seuraavana päivänä jatkoimme melontaa hienoissa maisemissa. Tämän osuuden kosket (ennen Toloskoskea) olivat melko helppoja, ja ne onkin karttaan merkitty nivoiksi. Vettä koskissa oli reilusti.

Toloskoski lienee Ivalojoen vaativin koski. Rantauduimme ja kävimme katsomassa koskea rannalta käsin. Kosken yläosa ei näyttänyt kovin vaikealta, mutta alaosa oli melkoista kivipeltoa. Ennen kosken laskua pidimme ruokatauon, jonka aikana yksi kumivene ohitti meidät.

Laskimme Toloskosken reittiselostuksen ohjeita noudattaen, yläosa melko keskeltä ja alaosa oikean rannan läheltä. Aivan kosken lopussa osuin kiveen ja horjahdin, mutta sain kuitenkin tuennalla pidettyä paatin pystyssä. Pentti lasketteli perässä ja vältti pahimmat kivikot. Vaikein paikka oli takana ja jäljellä oli enää muutama kilometri melontaa Tolosen venerantaan, johon päätimme melonnan aurinkoisissa tunnelmissa. Ennen rantautumista tapasimme ulkomaalaisen kullankaivajan, joka oli soutamassa jokea vastavirtaan.

Ivalojoen melonta oli vaikuttava kokemus ja parin päivän retki meni nopeasti. Kahden päivän melontamatkaksi tuli yhteensä noin 48 km. Joen varrella olisi voinut viettää enemmänkin aikaa, vaikka nousten välillä rantatörmien vaaroille katselemaan maisemia ja valokuvaamaan.

Ruunaanjärvi 2016

Elokuun melontaretken kohteena oli erämainen Ruunaanjärvi ja Ruunaan luonnonsuojelualue Lieksassa. Ruunaan luonnonsuojelualue on itärajalla suositun ja koskistaan tunnetun Ruunaan retkeilyalueen vieressä.

Ruunaanjärven retkellä olivat mukana Antti, Jouni, Vappu, Marja, Niina, Oiva, Sirpa ja Timo. Lähdimme verkkarihousuissa Pohjois-Karjalaan 12.8.2016.

Vesille siirryimme Matkalahden venesatamassa, josta on parin-kolmen kilometrin melontamatka luonnonsuojelualueelle. Meloimme matkan Polvijärven kautta ja matkan varrella oli yksi virtapaikka, joka noustiin ylävirtaan melko helposti.

Maisemat paranivat koko ajan. Ruunaanjärvi ja sen ympäristö on lähes kokonaan luonnonsuojelualuetta, jolla ei ole mökkejä.

Leiriydyimme kahdeksi yöksi Hiekkaniemen hienolle leiripaikalle.

Illalla paisteltiin lettuja ja tiirailtiin, näkyisikö tähdenlentoja.

Lauantaina meloimme lenkin Ruunaanvaaralle ja Kaunisniemelle, jossa käännyimme takaisin ja palasimme Hiekkaniemeen Ruunaanjärven eteläistä rantaa myötäillen.

Ruunaanvaaralle meloimme melkoisessa vastatuulessa ja rantauduimme hienolle hiekkarannalle.

Toisilla oli isommat eväät kuin toisilla...

Ruunaanvaaran leiripaikalta käsin osa porukasta patikoi Ruunaanvaaran päälle. Vaaralla oli jäänteitä vanhasta asutuksesta.

Ja sitten piiloteltiin kelopuun takana...

Ruunaanvaaran tauon jälkeen Oiva ja Marja saivat tarpeekseen ja lähtivät kotiin. Heillä oli siis muita kiireitä, joiden vuoksi retki piti jättää kesken ja lähteä paluumatkalle jo lauantaina.

Kuuden hengen porukalla jatkoimme melontaa sinisissä tunnelmissa ja vastatuulessa Kaunisniemeen, jossa pidettiin ruokatauko. Kajakissani oli mukana salamatkustaja...

Paluumatkalla saimme nauttia myötätuulesta ja raikkaasta sateesta.

Marinkankaan taukopaikan ranta oli hieman karkeampaa ainesta...

Sunnuntaina piti sitten purkaa leiri. Tavaraa oli mukana kunnioitettava määrä...

Sade alkoi vasta sitten, kun päästiin vesille, eli juuri sopivasti. Meloimme takaisin Matkalahteen Alaniemen uittokanavan ja Saarivirran kautta, jossa innokkaimmat harjoittelivat lossausta. Retki päätettiin aurinkoisessa säässä.

Melonnan jälkeen poikettiin vielä maittavalla lounaalla Ruunaan retkeilykeskuksessa ja käytiin katsomassa Neitikoskea, joka jäi tällä reissulla laskematta. Vesi oli melko alhaalla.

Ruunaanjärvellä oli mukavan hiljaista. Viikonlopun aikana vain yksi moottorivene päristeli järven poikki. Tapasimme neljä muuta retkeilijää, joista kaksi oli suomalaisia veneilijöitä ja kaksi keski-eurooppalaisia melojia. Sää oli vaihteleva. Sadekuurot osuivat lähinnä melontaosuuksille, joten sade ei retkeilyä haitannut.