Raja-Joosepista Anteriin, UKK elokuussa 2020

Elokuun alussa tutustuin Urho Kekkosen kansallispuiston itäosiin. Vaelsin Raja-Joosepista Luttojoen, Suomujoen ja Muorravaarakan kautta Anterinmukkaan ja Kiertämäjärvien kautta takaisin...

Raja-Jooseppi - Suomunköngäs

Aluksi kävin tutustumassa Raja-Joosepin kenttään, joka on aivan Venäjän rajan tuntumassa.

Luttojoen ylitys sujui helposti riippusiltaa pitkin...

mutta pian tämän jälkeen oli kahlattava Kiertämäjoen yli, koska reittini vei länteen päin.

Luttojoen upeita maisemia ja vanhaa mäntymetsää.

Saavuin Suomujoen varteen ja päätin leiriytyä Suomunkönkäälle, vaikka oli vasta aikaista. Paikka oli erinomainen, eikä ollut kiire mihinkään. Illalla leirin ohi kulki pari vaeltajaa, jotka olivat jo lopettelemassa reissuaan. Muita ei näkynyt.

Leiripaikan mukavuutena oli juokseva vesi. Erittäin hyvin juokseva. Vettä noutaessa piti varoa, ettei astia karkaa koskeen.

Suomunköngäs - Yläjänkä

Melko hyvin nukutun yön jälkeen jatkoin ylös Suomujoen vartta ja maisemien ilotulitus jatkui.

Jatkoin Pahaojan vartta Jyrkkävaaralle, ja edelleen etelään Muorravaarakkaan päin.

Harrijoessa oli aika kova virtaus. Joku ystävällinen kulkija oli asetellut joen yli poikkipuun, josta oli hyvä ottaa tukea kahlatessa.

Heti Harrijoen kahlauksen jälkeen tapasin ihmisen. Käsillä oli siis päivän ruuhkahuippu. Toinen vaeltaja oli leiriytymässä Harrijoen ja Muorravaarakan risteykseen.

Sain vinkin hienosta leiripaikasta kolmisen kilometriä ylävirtaan päin, ja päätin jatkaa sinne. Paikka olikin upea, mutta lähellä oli soita. Tyynellä ja lämpimällä ilmalla hyttysiä vielä riitti...

Yläjänkä - Anterinmukka

Reissun kolmantena päivänä matka jatkui ylös Muorravaarakanjoen vartta. 

Ruokatauolla seurasin sarvijäärän touhuja sen verran innokkaasti, että lounas kiehahti vähän yli.

En malttanut kävellä Muorravaarakan tuvalle saakka, vaan oikaisin metsän poikki ylös Tiuhtelmapään rinnettä. Vanhassa metsässä kanalintu, varmaankin metso, lehahti lentoon.

Ylempänä metsä muuttui yllättävän tiheäksi tunturikoivikoksi. Koivikon harventuessa lännessä näkyi "tuntureita taivaan täydeltä". Kuuluisimman tunturin huipulla on masto...

Harkitsin yöpymistä ylhäällä tunturin tuntumassa, jossa saisi olla rauhassa hyttysiltä. Mutta ylhäällä purot olivat kuivuneet ja Anterinmukan saunakin alkoi houkutella. Saunahan melkein jo tuoksui muutaman kilometrin päähän... :)

Kaarreojan upea laakso johdatteli alas kohti Anteria. Muutama vaeltaja tuli vastaan ja kaksi pyöräilijää oli kävelyretkellä Anterista käsin.

Anterinmukka on maineensa veroinen. Hieno tupa, sauna ja "kylmäkylpylä" erämaan keskellä Anterinjoen mutkassa vetää vaeltajia puoleensa. Tuvalla ja sen ympäristössä yöpyi ehkä viitisentoista retkeilijää, mutta saunavuorot jaettiin sovussa ja iltamyöhään saapuneetkin pääsivät kylpemään. 

Anterinmukka - Kiertämäjärvi

Anterinmukasta matka jatkui kohti Anterin pyöräparkkia... alkumatkasta piti ylitellä muutama matala joki. Anterissa yöpyneet pyöräilijät lähtivät myöhemmin liikkeelle, mutta ohittivat minut pian. Pyöräily on sallittu Raja-Joosepin ja Anterin välisellä uralla.

Jokivarren luontoa.

Tie Anterista Raja-Joosepista on helppokulkuinen, mutta tylsä! Tie leveni ja jatkui suorana, ja kohta jopa sähkölinja kulki tien vieressä. Sopivan tilaisuuden tullen kuljin osan matkasta omia reittejä "metsien kätköissä".

Kompassini, pieni ja musta Suunto Clipper, kesti mukana monet reissut, mutta tällä kertaa se irtosi pidikkeestään. Kompassi putosi kai metsään jonnekin Anterin ja Kiertämäjärven välimaastoon. Saa palauttaa, jos löytyy... :)

Kiertämäjärvi - Raja-Jooseppi

Telttailin Kiertämäjärven autiotuvan pihassa. Yöllä reissun ensimmäiset sadepisarat ropisivat teltan kattoon.

Lämmin, puolipilvinen sää jatkui. Kiertämäojan varressa oli vähän soita, mutta muuten oli mukavaa kulkumaastoa. 

Reissun viimeinen ruokatauko Alemman Kiertämäjärven laavulla.

Palasin Kiertämäjoen vartta lähtöruutuun eli Raja-Jooseppiin. Oli aika hyvästellä UKK:n vanhat metsät (kuukaudeksi)...

Vaellus sujui hyvin. Mieleen jäivät mahtavat joet, metsät, tunturit ja Anterimukan sauna. Miinuspuolelle merkitään jokivarsien hyttyset ja tylsä rajavyöhykkeen reitti. Matka jatkui Kiilopäälle saunomaan ja sitten kotia kohti.

Luttojoen kiviset kosket ja upeat hiekkarannat 2017

Kirkasvetinen Luttojoki saa alkunsa Saariselän matkailukeskuksen lähistöltä, Kaunispään kupeesta. Luttojoki virtaa hyvin erämaisissa maisemissa mäntykankaiden halki, kohisee koskina, mutkittelee hiekkarantaisena vaarojen välissä, ja virtaa lopulta Raja-Joosepin kautta Venäjän puolelle. Matkan varrella useat sivuhaarat ja joet, mm. Kulasjoki ja Suomujoki, yhtyvät Luttojokeen.

Luttojoen melonta kiinnosti kovasti, mutta elokuun alussa joen vesitilanne oli epävarma. Paikallisten arvioiden mukaan veden pitäisi (tai olisi pitänyt) riittää melontaan, mutta valitettavasti näin ei kuitenkaan ollut...

Lähdimme Pentin kanssa melomaan Luttojoelle 3.8. yhden päivän retkelle. Kajakit saimme lainaan Saariselän kavereilta ja aloitimme melonnan Kuutuantien maantiesillan lähistöltä. (Myöhemmin katselin netistä, että Metsähallituksen sivuilla esitetään melonnan lähtöpaikaksi Luttojärveä, joka on sillalta linnuntietä noin kolme kilometriä kaakkoon päin.)

Aivan aluksi retkikuntamme nöyrtyi ja alitti poroaidan.

Nopeasti huomasimme, että koskipaikoissa vesi ei riittänyt melontaan, vaan juutuimme kiville vähän väliä. Ja koskia tai nivoja oli enemmän kuin karttaan oli merkitty. Myös Luttolompolossa oli vesi vähissä, ja reittiä joutui hieman hakemaan.

Luttojärvi oli hieno paikka, ja järvessä riitti jopa vettäkin melontaan. Järven rannoilla oli polkuja ja vanhoja nuotiopaikkoja.

Luttojärven jälkeiset kosket olivat kauniita, mutta melonnan kannalta vettä oli edelleen liian vähän ja eteneminen oli vaivalloista. Välillä jouduimme nousemaan kajakeista ja vetämään niitä eteenpäin kahlaten itse matalassa koskessa.

Eräässä kapeassa koskipaikassa virta painoi Pentin retkikajakin poikittain kiville. Tämän jälkeen minunkin alukseni kääntyi poikittain samassa paikassa ja laskin kosken takaperin alas hieman horjuen.

Tämän kohelluksen jälkeen päätimme uittaa kajakit liinojen kanssa matalimpien koskien ohi. Tällä taktiikalla ohitimme pari koskea, jonka jälkeen yritimme taas meloa, tällä kertaa vasta aivan kosken lopussa kiville jääden...

Kulasjoen yhtymäkohdan jälkeen Luttojoessa oli vielä yksi matala koski. Sen jälkeen koskipaikat loppuivat ja melonnan luonne muuttui täysin. Joki kiemurteli rauhallisesti kirkkaana ja hiekkapohjaisena hiekkaharjujen keskellä.

Poro nousi joesta rantatörmälle äänekkäästi pärskyen meloessamme ohi. Loppumatkasta näimme myös majavan, joka sukelsi pintaan useita kertoja ja iski vettä hännällään.

Tämä sauna ei sattunut olemaan lämpimänä. Melonnan lopuksi laskimme kuitenkin Saunakosken, joka oli helppo laskettava ja vettä oli lopultakin riittävästi.

Lopetimme melonnan Kolmoskosken kohdalle Raja-Jooseppiin menevän tien lähelle. Päivän melontamatkaksi tuli noin 23 - 25 km.

Luttojoen melontaretki oli kaksijakoinen: alkumatkan matalissa kivikoissa teutarointi vaihtui lopulta loppumatkan rauhalliseen melontaan, hiekkarantoihin ja paratiisimaisiin tunnelmiin. Maisemat olivat hienoja ja erämaisia koko ajan ja hieman korkeammalla vedellä Luttojoen melonta olisi varmasti ollut paljon hauskempaa.

Virallisen mittauksen mukaan Luttojoen virtaama oli elokuun alussa luokkaa 30 kuutiometriä sekunnissa ja vedenkorkeus oli noin 113 metriä merenpinnasta. Ympäristökeskuksen mittauspiste on joen alajuoksulla Raja-Joosepissa, yläjuoksun tarkkoja tietoja ei ole saatavissa.

Näin matalalla vedellä Luttojoen yläosalle (Kulasjoen yhtymäkohdan yläpuolelle) ei mielestäni kannata lähteä melomaan ainakaan retkikajakilla, mutta vähän korkeammalla vedellä Luttojokea voisi hyvin suositella koskimelonnan perustaidot ja varusteet omaaville melojille.