Kirkasvetinen Luttojoki saa alkunsa Saariselän matkailukeskuksen lähistöltä, Kaunispään kupeesta. Luttojoki virtaa hyvin erämaisissa maisemissa mäntykankaiden halki, kohisee koskina, mutkittelee hiekkarantaisena vaarojen välissä, ja virtaa lopulta Raja-Joosepin kautta Venäjän puolelle. Matkan varrella useat sivuhaarat ja joet, mm. Kulasjoki ja Suomujoki, yhtyvät Luttojokeen.
Luttojoen melonta kiinnosti kovasti, mutta elokuun alussa joen vesitilanne oli epävarma. Paikallisten arvioiden mukaan veden pitäisi (tai olisi pitänyt) riittää melontaan, mutta valitettavasti näin ei kuitenkaan ollut...
Lähdimme Pentin kanssa melomaan Luttojoelle 3.8. yhden päivän retkelle. Kajakit saimme lainaan Saariselän kavereilta ja aloitimme melonnan Kuutuantien maantiesillan lähistöltä. (Myöhemmin katselin netistä, että Metsähallituksen sivuilla esitetään melonnan lähtöpaikaksi Luttojärveä, joka on sillalta linnuntietä noin kolme kilometriä kaakkoon päin.)
Aivan aluksi retkikuntamme nöyrtyi ja alitti poroaidan.
Nopeasti huomasimme, että koskipaikoissa vesi ei riittänyt melontaan, vaan juutuimme kiville vähän väliä. Ja koskia tai nivoja oli enemmän kuin karttaan oli merkitty. Myös Luttolompolossa oli vesi vähissä, ja reittiä joutui hieman hakemaan.
Luttojärvi oli hieno paikka, ja järvessä riitti jopa vettäkin melontaan. Järven rannoilla oli polkuja ja vanhoja nuotiopaikkoja.
Luttojärven jälkeiset kosket olivat kauniita, mutta melonnan kannalta vettä oli edelleen liian vähän ja eteneminen oli vaivalloista. Välillä jouduimme nousemaan kajakeista ja vetämään niitä eteenpäin kahlaten itse matalassa koskessa.
Eräässä kapeassa koskipaikassa virta painoi Pentin retkikajakin poikittain kiville. Tämän jälkeen minunkin alukseni kääntyi poikittain samassa paikassa ja laskin kosken takaperin alas hieman horjuen.
Tämän kohelluksen jälkeen päätimme uittaa kajakit liinojen kanssa matalimpien koskien ohi. Tällä taktiikalla ohitimme pari koskea, jonka jälkeen yritimme taas meloa, tällä kertaa vasta aivan kosken lopussa kiville jääden...
Kulasjoen yhtymäkohdan jälkeen Luttojoessa oli vielä yksi matala koski. Sen jälkeen koskipaikat loppuivat ja melonnan luonne muuttui täysin. Joki kiemurteli rauhallisesti kirkkaana ja hiekkapohjaisena hiekkaharjujen keskellä.
Poro nousi joesta rantatörmälle äänekkäästi pärskyen meloessamme ohi. Loppumatkasta näimme myös majavan, joka sukelsi pintaan useita kertoja ja iski vettä hännällään.
Tämä sauna ei sattunut olemaan lämpimänä. Melonnan lopuksi laskimme kuitenkin Saunakosken, joka oli helppo laskettava ja vettä oli lopultakin riittävästi.
Lopetimme melonnan Kolmoskosken kohdalle Raja-Jooseppiin menevän tien lähelle. Päivän melontamatkaksi tuli noin 23 - 25 km.
Luttojoen melontaretki oli kaksijakoinen: alkumatkan matalissa kivikoissa teutarointi vaihtui lopulta loppumatkan rauhalliseen melontaan, hiekkarantoihin ja paratiisimaisiin tunnelmiin. Maisemat olivat hienoja ja erämaisia koko ajan ja hieman korkeammalla vedellä Luttojoen melonta olisi varmasti ollut paljon hauskempaa.
Virallisen mittauksen mukaan Luttojoen virtaama oli elokuun alussa luokkaa 30 kuutiometriä sekunnissa ja vedenkorkeus oli noin 113 metriä merenpinnasta. Ympäristökeskuksen mittauspiste on joen alajuoksulla Raja-Joosepissa, yläjuoksun tarkkoja tietoja ei ole saatavissa.
Näin matalalla vedellä Luttojoen yläosalle (Kulasjoen yhtymäkohdan yläpuolelle) ei mielestäni kannata lähteä melomaan ainakaan retkikajakilla, mutta vähän korkeammalla vedellä Luttojokea voisi hyvin suositella koskimelonnan perustaidot ja varusteet omaaville melojille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti