Jongunjoki 2016

Lieksan Jongunjoelle sain seurakseni Matin, Pentin ja Tuijan. Melontaretkemme ajoittui kesäkuun alkuun. Sää oli mukava, mutta vesi oli valitettavasti vähän turhan alhaalla (Viitakosken virtaama oli alle 10 kuutiota sekunnissa).

Melontakalustona meillä oli koski- ja jokiretkikajakkeja Roguesta Prijon Yukoniin. Olimme liikkeellä yhdellä autolla, jonka jätimme Viitakoskelle. Erästelyn Artolta saimme kyydin Teljoon, josta aloitimme melonnan perjantaina 3.6. aurinkoisissa tunnelmissa.

Teljon sillan jälkeen oli mukavaa pientä virtaa, rannoilla metsää ja vähän suotakin. Pässipyörteenkosken tarkistimme Erästelyn Melontareittiselostuksen ohjeiden mukaisesti rannalta, vaikka se olikin helppo laskettava.

Kohta tultiin Otroskoskille, joissa ei voinut välttää pohjakosketuksia. Pysähdyimme evästauolle Otroskosken kämpälle, jossa pari kumilauttailijaa lämmitteli saunaa.

Yhteensä noin 12 kosken ja 12 km:n melonnan jälkeen saavuimme Aittokoskelle, joka oli reittimme ehkä vaativin koski. Aittokoski näytti hankalalta - pitkä, kapea ränni ja ennen siltaa paljon kiviä näkyvissä. Väsytti ja koskenlasku arvelutti. Matti näytti kuitenkin mallia ja laski kosken mallikkaasti, ja muutkin rohkaistuivat laskemaan enemmän tai vähemmän kiviä kolistellen. (Jos Aittokosken haluaisi kiertää maitse, kannattaisi varmaan olla kanoottikärryt mukana.)

Pystytimme teltat Aittokosken leiripaikalle. Seuranamme iltanuotiolla oli eräs keski-eurooppalainen patikkaretkeilijä, joka yöpyi kotuksessa. (Kotus on matala kota tai maja, ikään kuin kaksi laavua rakennettuna yhteen.)

- “Valvoitteko yöllä?” Tuija kyseli aamulla.

- “Nukuitteko yöllä?” Tämän vastakysymyksen esitti eräs hyvin ohuella telttapatjalla varustautunut meloja...

Vaihtelevasti nukutun (tai valvotun) yön ja reilun aamupalan jälkeen jatkettiin melontaa. Aittokosken jälkeinen osuus oli hieno ja helppo melottava. Joki mutkittelee pitkän matkan rauhallisesti hiekkatörmien reunustamana halki kauniiden ja hyvin erämaisten maisemien.

"Kahden kypärän taktiikka"

Täytyy syödä hyvin, että jaksaa.

Pälvekosken taukopaikalla pidimme ruokataukoa. Pälvekoski oli matala, mutta kuitenkin suhteellisen helppo. Pari muutakin pientä koskea oli matkan varrella.

Seuraava tauon paikka oli Laklaniemen laavu. Reissumme oli jo loppupuolella. Erämaiset maisemat jatkuivat lähes Viitakoskelle saakka. Viitakoski oli reittimme suurin koski, mutta kuitenkin melko selkeä laskettava. Aloitus vasemmasta reunasta, sillan ali ja oikealle, ja loppumatka selkeän virran mukana.

Siihen melontaosuus loppuikin. Päivästä tuli pitkä, sillä meloimme 34 km ja ajelimme illalla (ja osin yöllä) kotiin. Sunnuntai oli melontareissumme varapäivä, joka jäi käyttämättä, koska ehdimme Viitakoskelle jo lauantai-iltana.

Jongunjoki on hieno ja erämainen, mutta paikoin vaativa melontakohde. Joen virtaama vaihtelee voimakkaasti. Joen ollessa kuivimmillaan virtaama on vain muutaman kuutiometrin sekunnissa, mutta tulvahuipun aikaan se saattaa nousta jopa 150 kuutioon sekunnissa.

Oravareitillä 2011 - 2016

Juvan ja Sulkavan välinen Oravareitti lähtee Juvan leirintäalueelta, kulkee 8 km:n pituisen Jukajärven poikki ja useiden kapeiden jokiosuuksien, pienten koskien ja järvien ketjun kautta päätyen lopulta Sulkavalle Saimaan rantaan. Koko reitin pituus on noin 57 km ja sen melontaan kannattaa varata 2 - 3 päivää. Reitiltä voi tietysti meloa myös lyhyempiä osuuksia. Paikalliset yrittäjät, kuten Sulkavan Oravanpesät, pitävät Oravareittiä kunnossa ja tarjoavat majoitusta, saunomista, kanoottien vuokrausta ja kuljetuspalveluja.

Kapeat ja vaihtelevat jokiosuudet sopivat myös perhemelontaan, toki koskia varoen. Reitti Sulkavan Oravanpesille saakka on melko helppo ja jokiosuudet ovat enimmäkseen rauhallisesti virtaavia. Pari-kolme I-luokan helppoa koskea alkuosuudella kuitenkin on ja lisäksi pari kertaa (Karikosken kanavan jälkeen) täytyy kantaa kanootteja lyhyitä matkoja. Korkealla vedellä myös pari muuta siltaa saattaa joutua kiertämään maitse.

Oravanpesien jälkeen reitti on vähän vaativampi. Kissakoski on mukava laskettava, mutta tulvavedellä täytyy olla tarkkana, että mahtuu sillan ali. Kyrsyänjoen alussa on pieni koski, jossa täytyy tehdä jyrkkä käännös vasempaan uomaan. Reitin vaikeimmat paikat lienevät Lohnankoski ja Kuhakoski reitin loppupuolella. Ainakin Kuhakoski kannattaa tarkistaa sillalta ennen kosken laskemista.

Kuhakoskessa virta painaa oikealle, joten melonta kannattaa aloittaa
keskilinjan vasemmasta reunasta. Matalalla vedellä koskessa on vain kapea väylä.

Kuten monet pienet jokireitit, Oravareitti on yleensä parhaimmillaan alkukesästä. Jokien valuma-alue on kuitenkin suhteellisen laaja ja sateet saattavat hyvinkin nostaa vedenpinnat melontakorkeuteen myöhemminkin kesällä ja syksyllä.

Olen käynyt melomassa Oravareittiä vuosina 2011 - 2016 viisi kertaa erilaisilla kokoonpanoilla, Puijon Ladun ja Kallan melojien porukalla, perheen kanssa ja yksin. Jokaisella kerralla melomaan on lähdetty Toiviosta ja Oravanpesien palveluja on käytetty hyväksi. Oravanpesillä voi majoittua omassa teltassa tai vuokrata aitan.

Alkukesästä Oravareitillä käki tuntuu kukkuvan usein juuri ennen koskia. Kerran näin saukon, joka sukelsi nopeasti takaisin virtaan. Kapeaa ja mutkittelevaa jokea meloessa luonto on lähellä, joskus ehkä liiankin lähellä. Ohjausvirheen vuoksi voi nimittäin helposti ajautua pusikkoon, jos kanootti ei jostain syystä "tottele" melojaa...

Vuonna 2016 Oravareitin retkelle oli ilmoittautunut viisi osallistujaa, mutta peruutusten vuoksi retkemme typistyi tällä kertaa kahden melojan ja yhden päivän retkeksi. Sateinen sää hieman latisti tunnelmaa, mutta onneksi saimme oppaaksi joutsenen… Oravanpesillä sauna ja jokeen pulahtaminen teki taas hyvää!

Melontaa Norjassa tunturijärvellä 2015

Pohjois-Norjan Sørfoldissa E6-tien varrella on Kobbelv Vertshus-majatalo, joka vuokraa kanootteja parin kilometrin päässä sijaitsevalla Sørfjordvatnet-tunturijärvellä. Majatalosta järvelle voi kulkea tietä pitkin tai patikoida polkureittiä. Kävelemällä toiseen suuntaan tietä pitkin ja toiseen suuntaan polkua tästä tulee noin 4 km:n ympyräreitti. Maisemat ovat hienoja.

Sørfjordvatnetin pituus on noin kilometri, joten patikointi ja parin kilometrin melonta pikkujärvellä sopii päiväretkeksi vaikka koko perheelle. Tuntureilta virtaava vesi on kylmää ja kirkasta.

Patikointireitin varrella ja majatalon vieressä myös Sørfjordelva-joki tarjoaa nähtävyyksinä komeita koskia.

Päiväkävelyllä pilvessä (Abisko-Björkliden 2015)

Abiskon kansallispuisto on suosittu retkikohde Pohjois-Ruotsissa Tornionjärven rannassa. Abisko on erään hyvin suositun vaellusreitin lähtö/päätepiste...

Tein päiväretken Abiskosta Björklideniin. Ajatuksena oli katsella hienoja tunturimaisemia, mutta sää ei tällä kertaa ollut siihen kovin suosiollinen.

Aluksi kuljin sillan yli, vehreän tunturikoivikon läpi ja nousin ylös rinnettä Rihtonjira-joen vartta seuraillen kohti Abiskon tuolihissin yläasemaa. Ilma oli hyvin kostea ja olo alkoi olla kuin sademetsässä. Joissakin kartoissa mäki taitaa olla merkitty pyöräreitiksi, joten vastaantulevia maastopyöriä täytyy varoa.

Tuolihissi (pilven keskellä)

Lumenviipymiä tunturissa (heinäkuun lopussa)

Upeat maisemat täällä Abiskossa...

Ylhäällä tuli suorastaan tippa linssiin, aika montakin tippaa. Oli nimittäin niin kosteaa, että silmälasit kastuivat itsestään. Pilvet peittivät hienot maisemat.

Reitti Abiskosta Björklideniin Njulla- ja Slåttatjåkka/Sloahtta-vuorten satulan kautta on hyvin merkitty, mutta pilvessä aina tuskin erottaa seuraavaa reittimerkkiä, joten kartta ja kompassi on hyvä olla aina mukana.

Vuorten satulan jälkeen reitti vei alemmaksi ja aurinkokin pilkahteli välillä pilvien välistä...

Loppumatkalla reitti seurailee Gohpasjåkka-jokea. Joen ylitys onnistuu helposti sillan kautta. Björklideniin laskeutuessa on hienot näkymät Tornionjärvelle.

Nousua reitillä oli 660 metriä. Korkeuseroa lukuunottamatta reitti oli pääosin helppokulkuinen, mutta ylhäällä oli myös jonkin verran rakkakivikkoa. Nousua voi toki helpottaa käyttämällä hissiä, joka vie 500 metriä ylöspäin.