2017-10-07

Melontaa ja patikointia Ilomantsissa 2017



Möhkö kuulostaa vähän kummalliselta, mutta sehän on Suomen itäisin kylä Ilomantsissa, aivan rajan pinnassa. Möhkössä oli ennen rautaruukki ja nykyisin museo esittelee ruukin, sota-ajan ja suurten savotoiden aikaa. Koitajoki laskee Möhkössä Venäjältä Suomen puolelle.



11.8. Möhkö - Tetrijärven laavu (19 km + 10 km)

Viiden hengen retkikuntamme (Antti, Janne, Marja, Tuija ja Ulla) tutustui Möhköön, nautiskeli leivonnaisista Savottakahvilassa, ja lähti sitten melomaan Koitajoelle Möhkön venesatamasta. Möhköfantteja ei näkynyt.



Kyseessä oli Puijon Ladun kolmipäiväinen "melonta/patikointivaellus", ja rinkat ja vaelluskengät oli pakattu mukaan kajakkeihin. Meloimme Möhköstä Nuorajärven kautta Taitajan taival-patikointireitille, jota pitkin kävelimme Petkeljärvelle ja sieltä edelleen Oinassalmeen.



Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa...


















Koitajoki leveni pian Nuorajärveksi, ja pieni vastatuuli hidasti menoa. Taukopaikkaa etsiessämme löysimme hienon hiekkarannan, joka suorastaan kutsui syömään eväitä.




Pontuksen kanavasta pääsi helposti läpi kajakilla. Meloimme vielä yhden selän yli, ja sitten kapeaa väylää mutkitellen Myllylammelle. Rantautuessamme Myllylammelle aurinko alkoi jo laskea.



Pakkasimme tavarat rinkkoihin ja lähdimme kävelemään Taitajan taipaleen harjupolkua pitkin...



Suunnitelma oli kävellä perjantai-iltana melonnan jälkeen vain 3 - 4 km ja leiriytyä sitten Hiislammen laavulle. Hiislammella oli kuitenkin iltaa viettämässä noin viiden miehen porukka, joka oli tullut paikalle pakettiautolla. Pienen neuvonpidon jälkeen päätimme jatkaa taivallusta seuraavalle laavulle, vaikka alkoi jo tulla pimeä...



Kuutamo valaisi mukavasti polkuamme, mutta viimeiset kilometrit kuljettiin silti otsalamppujen valossa.

Olimme jo melkein Tetrijärven rantamilla, kun pimeässä eksyimme hieman polulta ja haeskelimme laavua, joka löytyikin lähistöltä. Oli keskiyö. Pitkän päivän päätteeksi pystytimme teltat, kävimme uimassa ja laittelimme ruokaa laavulla.

A hard day's night.



12.8. Tetrijärvi - Petkeljärvi - Korkeasärkkä - Petkeljärvi (13 km)

Aamulla kaikki näytti selkeämmältä ja Tetrijärven Saarilahden laavun lähialue hahmottui paremmin. Laavun ympäristöä on rakennettu esteettömäksi, mutta laavulle saakka ei kuitenkaan tule hyväkuntoista autotietä.


Aamulla selvisi myös, että meillä oli mukana erilaisia retkipatjoja - yhdellä solumuovia, toisilla pumpattavia patjoja, eräällä taas yön aikana itsestään tyhjenevä malli.


Aamupalan (vai olisiko ollut lounas) jälkeen jatkoimme patikointia hienoissa harjumaisemissa, kirkasvetisten lampien ja järvien keskellä.





Pysähdyimme evästauolle Keltasilmän laavulle, jossa tapasimme muutaman Petkeljärveltä tulleen päiväretkeläisen. Reilu kilometri tämän jälkeen saavuttiin Petkeljärven kansallispuiston alueelle.





Ehdimme Petkeljärven retkeilykeskuksen kahvioon ennen sulkemisaikaa. Petraniemessä oli aika hiljaista, vaikka ilma oli hieno ja paras retkeilysesonki oli käsillä.



Leiriydyimme retkeilykeskuksen leirintäalueelle, jossa oli siisti huoltorakennus ja erillinen keittiörakennus. Illalla kävelimme vielä Korkeasärkän niemeä pitkin Lohisalmelle ja takaisin. Tämän jälkeen olikin rantasaunan vuoro.





13.8. Petkeljärvi - Oinassalmi (8 km)

Oli retkemme viimeinen päivä ja sää oli edelleen lämmin ja poutainen. Petraniemestä jatkoimme matkaa aluksi Kuikankierros-reittiä pitkin Kuikkalampien ohi ja edelleen Petkeljärven rantaa myötäileviä polkuja pitkin Oinassalmeen.



Petkeljärven maastoissa on joskus eletty elämää juoksuhaudoissa...


Retken lopuksi haimme vielä toisen auton Möhköstä ja kajakit Myllylammelta. Kajakkien hakeminen oli vähän hankalaa, koska rantaan meni vain yksityistie. Tämän vuoksi Myllylampi ei ole kovin hyvä melonnan lähtö/lopetuspaikka.


Takana oli taas yksi hieno reissu. Ilomantsin maisemat, hienot harjut, mäntykankaat ja kirkkaat vedet jäivät mieleen, kuten myös perjantain yöllinen vaellus.




2017-10-02

Luttojoen kiviset kosket ja upeat hiekkarannat 2017


Kirkasvetinen Luttojoki saa alkunsa Saariselän matkailukeskuksen lähistöltä, Kaunispään kupeesta. Luttojoki virtaa hyvin erämaisissa maisemissa mäntykankaiden halki, kohisee koskina, mutkittelee hiekkarantaisena vaarojen välissä, ja virtaa lopulta Raja-Joosepin kautta Venäjän puolelle. Matkan varrella useat sivuhaarat ja joet, mm. Kulasjoki ja Suomujoki, yhtyvät Luttojokeen.


Luttojoen melonta kiinnosti kovasti, mutta elokuun alussa joen vesitilanne oli epävarma. Paikallisten arvioiden mukaan veden pitäisi (tai olisi pitänyt) riittää melontaan, mutta valitettavasti näin ei kuitenkaan ollut...


Lähdimme Pentin kanssa melomaan Luttojoelle 3.8. yhden päivän retkelle. Kajakit saimme lainaan Saariselän kavereilta ja aloitimme melonnan Kuutuantien maantiesillan lähistöltä. (Myöhemmin katselin netistä, että Metsähallituksen sivuilla esitetään melonnan lähtöpaikaksi Luttojärveä, joka on sillalta linnuntietä noin kolme kilometriä kaakkoon päin.)


Aivan aluksi retkikuntamme nöyrtyi ja alitti poroaidan.




Nopeasti huomasimme, että koskipaikoissa vesi ei riittänyt melontaan, vaan juutuimme kiville vähän väliä. Ja koskia tai nivoja oli enemmän kuin karttaan oli merkitty. Myös Luttolompolossa oli vesi vähissä, ja reittiä joutui hieman hakemaan.



Luttojärvi oli hieno paikka, ja järvessä riitti jopa vettäkin melontaan. Järven rannoilla oli polkuja ja vanhoja nuotiopaikkoja.


Luttojärven jälkeiset kosket olivat kauniita, mutta melonnan kannalta vettä oli edelleen liian vähän ja eteneminen oli vaivalloista. Välillä jouduimme nousemaan kajakeista ja vetämään niitä eteenpäin kahlaten itse matalassa koskessa.



Eräässä kapeassa koskipaikassa virta painoi Pentin retkikajakin poikittain kiville. Tämän jälkeen minunkin alukseni kääntyi poikittain samassa paikassa ja laskin kosken takaperin alas hieman horjuen.

Tämän kohelluksen jälkeen päätimme uittaa kajakit liinojen kanssa matalimpien koskien ohi. Tällä taktiikalla ohitimme pari koskea, jonka jälkeen yritimme taas meloa, tällä kertaa vasta aivan kosken lopussa kiville jääden...


Kulasjoen yhtymäkohdan jälkeen Luttojoessa oli vielä yksi matala koski. Sen jälkeen koskipaikat loppuivat ja melonnan luonne muuttui täysin. Joki kiemurteli rauhallisesti kirkkaana ja hiekkapohjaisena hiekkaharjujen keskellä.


Poro nousi joesta rantatörmälle äänekkäästi pärskyen meloessamme ohi. Loppumatkasta näimme myös majavan, joka sukelsi pintaan useita kertoja ja iski vettä hännällään.




Tämä sauna ei sattunut olemaan lämpimänä. Melonnan lopuksi laskimme kuitenkin Saunakosken, joka oli helppo laskettava ja vettä oli lopultakin riittävästi.

Lopetimme melonnan Kolmoskosken kohdalle Raja-Jooseppiin menevän tien lähelle. Päivän melontamatkaksi tuli noin 23 - 25 km.


Luttojoen melontaretki oli kaksijakoinen: alkumatkan matalissa kivikoissa teutarointi vaihtui lopulta loppumatkan rauhalliseen melontaan, hiekkarantoihin ja paratiisimaisiin tunnelmiin. Maisemat olivat hienoja ja erämaisia koko ajan ja hieman korkeammalla vedellä Luttojoen melonta olisi varmasti ollut paljon hauskempaa.


Virallisen mittauksen mukaan Luttojoen virtaama oli elokuun alussa luokkaa 30 kuutiometriä sekunnissa ja vedenkorkeus oli noin 113 metriä merenpinnasta. Ympäristökeskuksen mittauspiste on joen alajuoksulla Raja-Joosepissa, yläjuoksun tarkkoja tietoja ei ole saatavissa.

Näin matalalla vedellä Luttojoen yläosalle (Kulasjoen yhtymäkohdan yläpuolelle) ei mielestäni kannata lähteä melomaan ainakaan retkikajakilla, mutta vähän korkeammalla vedellä Luttojokea voisi hyvin suositella koskimelonnan perustaidot ja varusteet omaaville melojille.