Suomi meloo-tapahtumassa vuonna 2012 meloin pätkiä Wanhan witosen melontareitistä, mutta suurin osa reitistä jäi näkemättä ja kokematta. Kahdeksan vuoden kuluttua palasimme samoihin maisemiin kolmen hengen porukalla.
Aluksi siirsimme toisen auton Jämsänkoskelle ja iltapäivällä lähdimme melomaan Petäjävedeltä. Kirveslahden venerannasta oli helppo lähteä liikkeelle. Reitin ensimmäinen nähtävyys on Petäjäveden vanha kirkko, joka on Unescon maailmanperintökohde.
Taloja ja mökkejä rannoilla riitti, mutta muuten melontareitti vaikutti mukavalta. Opasteita oli rannoilla ja saarissa yllättävänkin paljon, kompassia ei tarvinnut katsella. Vain harva melontareitti on yhtä hyvin merkitty. Maksullinen reittikartta on silti tarpeen, koska kaikkia taukopaikkoja ei ole millään tavalla merkitty maastokarttoihin. (Esim. Metsähallituksen Retkikartasta tämän reitin taukopaikkoja ei tällä hetkellä löydy).
Reitin taukopaikkoja oli vasta kunnostettu. Pirkonsaaressa taukoa pidettiin tuliterässä kotalaavussa. Pohjoisesta puhaltava tuuli nopeutti melontaa, mutta myös viilensi nopeasti, joten jatkoimme melontaa.
Ensimmäisen päivän, ja ehkä koko reitin, hankalin paikka oli Piesalanjoen Hankakoski. Pujottelu kapeaa väylää pitkin onnistui hyvin.
Vilkaistuamme Lapinkosken taukopaikkaa päätimme jatkaa matkaa Kuivaniemeen saakka. Kalliokosken voimalaitoksen ohitus sujui helposti. Apuna kanoottien siirrossa olivat hienot kärryt - tosin renkaissa ei juurikaan ilmaa ollut.
Vuojansalon Kuivaniemi oli oiva leiripaikka, jossa yöpyi meidän lisäksemme kolme muutakin melojaa.
Wanhan witosen melontareitillä vuorottelevat pienet järvet ja niiden väliset jokiosuudet ja pienet kosket.
Rentukat kukkivat monin paikoin jokien varsilla.
Alemman Survosenkosken kävimme katsomassa rannalta ennen laskua, ja koskenlasku sujui helposti.
Ison Rautaveden rannassa Lylyniemen taukopaikalla oli yksi reitin harvoista hiekkarannoista. Myös Lylyniemessä oli uusi kotalaavu.
Luomenkoskien jälkeen saavuimme Lahnajärvelle ja leiriydyimme Iso-Hiekan taukopaikalle. Lähes kaikki kävivät lähes uimassa viileässä vedessä...
Yöllä järven pintaan nousi usvaa.
Retken kolmantena päivänä reitillämme ei ollut enää mainittavia koskia. Lounaan söimme Runonsaaressa, joka oli viimeinen "kunnollinen" taukopaikka ennen isomman tien varteen saapumista. Tässä vaiheessa huomattiin, että pullien paisto meinasi unohtua, vaikka taikina oli jo hyvin kypsynyt!
Varpaisniemen uimarannalla oli hyvin tilaa yhdelle varikselle.
Meloimme kolmessa päivässä yhteensä noin 54 km. Säät olivat lähes täydelliset, tosin lopussa oli muutama kilometri ankaraa vastatuulta, ennen kuin saavuimme "maaliin" Jämsänkoskelle, Oinaalan urheilukentän lähistölle.
Wanhan witosen reitti on mukavan vaihteleva ja monipuolinen. Paikoitellen maisemat ovat jopa erämaisia, mutta toisinaan meloja huomaa olevansa kuin "mökkinäyttelyssä". Toukokuisella retkellämme oli rauhallista, liikkeellä oli vain muutama muu meloja ja joitakin veneilijöitä. Luonnonrauhaa häiritsivät lähinnä vain satunnaiset traktorien äänet.
