Karhunkierros 2016

Karhunkierros on Suomen kuuluisin ja yksi suosituimmista vaellusreiteistä. Syyskuussa 2016 Kuusamo kutsui ja kävelin noin 70 km:n reitin Ristikallion lähtöpaikalta Rukalle. Olin liikkeellä melko kevein varustein ilman telttaa, mutta otin tarppikankaan mukaan sadesuojaksi. Reitti kannattaa yleensä kulkea pohjoisesta etelään, jolloin eväät eivät enää paina liikaa jyrkimmissä nousuissa ja laskuissa Rukan lähistöllä.

10.9. Ristikallion lähtöpaikka - Oulangan leirintäalue (16 km)

Kauniilla ilmalla oli mukava aloittaa patikointi. Lähes yhtä aikaa kanssani Sallantien parkkipaikalta lähti liikkeelle jyväskyläläinen pariskunta, jonka kanssa kuljin osan matkasta reissun kolmena ensimmäisenä päivänä.

Muutaman kilometrin patikoinnin jälkeen päästiin Ristikallion hienoihin maisemiin.

Ristikallion kämpän lähistöllä oli yöpynyt joukko retkeilijöitä, jotka kasailivat riippumattojaan. Syyskuu on vielä sesonkiaikaa suositulla Karhunkierroksella. Useimmilla nuotiopaikoilla oli porukkaa tai vähintään lämmin hiillos edellisten jäljiltä. Toki silti omassa rauhassakin sai halutessaan kävellä pitkiä matkoja.

Maaninkajoen riippusilta ja läheiset kalliot.

Puikkokämpän pihassa tapasin vaeltajan, joka oli lähtenyt Karhunkierrokselle Hautajärveltä uuden reittioppaan kanssa, mutta kääntynyt Taivalkönkään risteyksestä väärään suuntaan. Karhunkierroksellakin voi siis eksyä. Tässä tapauksessa ylimääräistä kävelymatkaa ei paljoa tullut. Myöhemmin samalla reissulla kuulin jutun väsyneistä naisvaeltajista, jotka olivat kesken pitkän Karhunkierroksen lähteneet vahingossa kiertämään myös lyhyttä Karhunkierrosta ympäri, ja tehneet ylimääräisen noin 10 km lenkin Juumassa...

Taivalkosken kaksikerroksisen kämpän pihassa oli paljon porukkaa. Matka jatkui riippusiltojen kautta yli Oulankajoen. Metsässä lenteli kuukkeli.

Yövyimme Oulangan leirintäalueella, jossa pääsi myös saunaan ja pulahtamaan virkistävään jokiveteen.

11.9. Oulangan leirintäalue - Jussinkämppä (17 km)

Aamulla jatkoin matkaa upealle Kiutakönkäälle, jossa ei vielä näkynyt muita kulkijoita.

Oulankajoen törmällä oli taas mukavaa kulkea. Joella oli melojia ja joen varressa eläinkunnan edustajia.

Ansakämpällä pidin ruokatauon ja tapasin tuttuja vaeltajia ja uusia tuttavuuksia.

Jussinkämpälle saavuin jo iltapäivällä. Olisin hyvin jaksanut vielä jatkaa taivallusta, mutta Siilastuvalle tai Juumaan oli vielä sen verran matkaa, että päätin jäädä Jussinkämpälle yöksi. Kämppä tulikin aika täyteen, siellä yöpyi viitisentoista vaeltajaa ja lisäksi muutama kulkija nukkui teltoissa kämpän ympäristössä.

12.9. Jussinkämppä - Basecamp Oulanka (14 km)

Yöllä oli satanut ja myös päiväksi ennustettiin sadetta. Aamiaisen jälkeen rinkat nostettiin selkään...

Pähkänänkallio ja Kitkajoen jylhät maisemat tekivät vaikutuksen. Tätä osuutta en ollut aiemmin kulkenutkaan. Vennäänniemessä oli aika pitää lounas- ja kahvitauko. Merinonaisten porukka ohitti laavun. Sade yltyi. Jyväskyläläiset saivat minut kiinni, ja jäivät vielä laavulle taukoa pitämään, kun jatkoin matkaa.

Kallioportille nousu hieman hengästytti, mutta hienot maisemat palkitsivat. Myllykosken riippusillan kautta jatkoin Basecampiin, jossa pääsin saunaan ja vaihteeksi valmiin ruokapöydän ääreen. Kun ei nyt ihan erämaassa olla, niin kannattaahan palveluita käyttääkin...

13.9. Basecamp Oulanka - Valtavaaran laavu (20 km)

Myllykoski kuohui aamuauringossa, kun jatkoin matkaa kansallispuiston ulkopuolelle. Reitin varrella oli myös soita ja ikäviä hakkuuaukioita. Parissa risteyksessä oli taksimainoksia väsyneitä vaeltajia varten.

Porontimajoella retkeilijöiden käytössä on kaksi kämppää, joista toinen on vanha kosken päälle rakennettu mylly, joka on kunnostettu autiotupakäyttöön. Mahtaakohan kosken päällä nukuttaa hyvin?

Isolla Kumpuvaaralla näkyi jonkin verran ruskaa ja myös Ruka näkyi ensimmäisen kerran patikoinnin aikana.

Loppuosuuden nousut Konttaiselle ja Valtavaaralle ovat jyrkkiä ja aika vaativia. Reitille on kuitenkin tehty portaita ja jyrkimpiin paikkoihin asennettu jopa köysiä kulkijoiden avuksi.

Kuusamon korkeimmassa kohdassa Valtavaaralla huikeat näköalat palkitsevat kulkijan varsinkin auringonlaskun aikaan...

Valtavaaran laella on pikkuinen tupa, joka on entinen palovartijan mökki.

14.9. Valtavaaran laavu - Ruka (3 km)

Reissun viimeisen yön vietin Valtavaaranlammen laavulla. Yö oli kirkas ja lämpötila kävi pakkasen puolella. Aamutoimien jälkeen edessä oli enää lyhyt taivallus Rukalle.

Myös Salmilamminvaaralle oli hienot näkymät.

Rukalta Valtavaaralle päin katsoessa hahmottaa hyvin loppuosuuden korkeuserot ja tuntee itsensä aika pieneksi...

Oli aika hyvästellä Kuusamo tämän reissun osalta... Karhunkierros sujui hyvin, maisemat olivat upeita ja ilmat olivat tosi hyvät yhtä päivää lukuunottamatta. Tapasin hyviä tyyppejä ja erikoisia persoonia.

Ivalojoki 2016

Kesän kuluessa suunnittelimme melontaretkeä Lapin kultamaille Ivalojoelle ja seurailimme netistä vesitilannetta, josta monilla kavereilla tuntui olevan mielipide.

- Ivalojokikin taitaa olla sellainen, että se kuivuu kesän mittaan… sanoi eräs.
- Kyllä siellä melotaan läpi kesän, kertoi toinen, Lappiin muuttanut kaveri eli paikallinen asiantuntija.
- Vettä oli liian vähän, kun olimme siellä elokuun alussa muutama vuosi sitten, virkkoi kolmas.

Ivalojoki virtaa villinä ja vapaana erämaiden halki, eikä joen varrella ole järviä, jotka tasaisivat vedenkorkeuden vaihteluja. Tutkin hieman asiaa ja sain sen käsityksen, että virtaaman olisi hyvä olla vähintään 30 - 40 m3/s, jotta melomaan kannattaa lähteä. Samana kesänä oli jo tullut kolisteltua kivillä Jongunjoella ja Hossassa, eikä kiinnostanut lähteä liian mataliin koskiin.

Heinäkuun alkuun osui hellejakso, mutta sitten alkoivat sateet ja vettä tulikin Lappiin reilusti. Retkemme ajoittui elokuun alkuun, ja virtaama näytti lopulta lukemaa 140 kuutiota sekunnissa, joten vettä oli todella runsaasti.

Retkikuntamme (Pentti ja minä) lähti melomaan Kutturasta 3.8.2016 ja retki päätettiin seuraavana päivänä Toloseen. Minulla oli mukana oma kajakki ja Pentti vuokrasi Prijon Yukon-kajakin paikan päältä.

Heti aluksi huomasimme, että vettä joessa tosiaan riittää. Etenimme varmaan pari kilometriä tunnissa melomatta ollenkaan ja pienissäkin koskissa virta tuntui voimakkaana. Ivalojoen erämaiset maisemat tekivät vaikutuksen.

Melontareittiohjeissa neuvotaan tutkimaan Saarnaköngäs rannoilta käsin ennen kosken laskua. Jostain syystä emme kuitenkaan malttaneet pysähtyä, vaan laskimme Saarnakönkään tutkimatta koskea etukäteen. Väärän ajolinjan seurauksena Pentti pulahti nurin. Onneksi kuivapuku oli päällä, ranta oli lähellä ja pelastautuminen onnistui aika helposti.

Myös uusi "kovan paikan" kamerani TG-4 otti ja säikähti Saarnaköngästä niin paljon, että kuvaaminen loppui siihen paikkaan. Akku kai tyhjeni, vaikka olin mielestäni ladannut akun juuri ennen reissua. Tämän vuoksi reissun kuvasaalis jäi laihaksi. Kännykkäkameralla sain toki jonkin verran sumeita kuvia, jotka eivät tee oikeutta Ivalojoen maisemille.

Ivalojoen vauhdikkaimmissa koskissa (kuten Surmaköngäs ja Kultalan molemmin puolin olevat kosket) aallot olivat noin metrin korkuisia, löivät naamalle ja kauluksesta sisään. Oma kuivapukuni säilyi kuitenkin kaikin puolin kuivana, sillä se oli kotona kaapissa...

Suvantojakin joen varrella oli...

Meloimme riippusillan ali, läpi kuohuvan kosken ja rantauduimme Kultalan rantaan.

Ivalojoen Kultala on hieno nähtävyys, jossa voi aistia kultamaiden tunnelmaa. Valtio rakennutti Kultalan Kruunun Stationin kultaryntäyksen aikana vuonna 1870. Kultalassa viranomaiset jakoivat etsintälupia, valtauskirjoja, lunastivat kultasaaliit, valvoivat kultamaiden järjestystä ja laativat tehdaspiirikarttoja. Kultalassa oli myös kapakka ja poliisi.

Nykyisin Kultala on museotila, jonka vieressä on myös autio- ja varaustupa. Autiotuvan puolella tapasimme yhden patikointivaeltajan.

Katselin yöpymispaikaksi Ritakosken autiotupaa, mutta siellä näytti olevan ainakin pari veneellistä kalastajia. Annoimme siis virran viedä ja jatkoimme vielä vähän matkaa. Leiriydyimme Palsinojan kohdalle melottuamme lähes 30 km. Iltapuuhiin kuului varusteiden kuivausta, nuotion virittelyä ja illallinen.

Seuraavana päivänä jatkoimme melontaa hienoissa maisemissa. Tämän osuuden kosket (ennen Toloskoskea) olivat melko helppoja, ja ne onkin karttaan merkitty nivoiksi. Vettä koskissa oli reilusti.

Toloskoski lienee Ivalojoen vaativin koski. Rantauduimme ja kävimme katsomassa koskea rannalta käsin. Kosken yläosa ei näyttänyt kovin vaikealta, mutta alaosa oli melkoista kivipeltoa. Ennen kosken laskua pidimme ruokatauon, jonka aikana yksi kumivene ohitti meidät.

Laskimme Toloskosken reittiselostuksen ohjeita noudattaen, yläosa melko keskeltä ja alaosa oikean rannan läheltä. Aivan kosken lopussa osuin kiveen ja horjahdin, mutta sain kuitenkin tuennalla pidettyä paatin pystyssä. Pentti lasketteli perässä ja vältti pahimmat kivikot. Vaikein paikka oli takana ja jäljellä oli enää muutama kilometri melontaa Tolosen venerantaan, johon päätimme melonnan aurinkoisissa tunnelmissa. Ennen rantautumista tapasimme ulkomaalaisen kullankaivajan, joka oli soutamassa jokea vastavirtaan.

Ivalojoen melonta oli vaikuttava kokemus ja parin päivän retki meni nopeasti. Kahden päivän melontamatkaksi tuli yhteensä noin 48 km. Joen varrella olisi voinut viettää enemmänkin aikaa, vaikka nousten välillä rantatörmien vaaroille katselemaan maisemia ja valokuvaamaan.