Sudenpesälle saakka reittimme oli melko tarkkaan etukäteen hahmoteltu, mutta tästä eteenpäin vaihtoehtoina oli jatkaa vaellusta Porttikosken ja Kivipään suuntaan tai kiertää etelämpää Luirojärven kautta. Vaikka Luirojärven sauna jonkin verran kiinnostikin, päätimme suunnata länsi-luoteeseen hiljaisemmalle ja toivottavasti erämaisemmalle reitille.
Ti 5.9. Sudenpesä - Porttikoski. Aurinkoinen ja lämmin sää jatkui. Aamutoimien jälkeen lähdimme Sudenpesästä, mutta ensimmäisen tauon pidimme jo muutaman sadan metrin päässä, kun innokkain meistä pulahti aamu-uinnille kirkasvetiseen ja hyvin virkistävään Sarvijokeen...
Palasimme omia jälkiämme Maantienkurun reitille. Aluksi polku nousi jyrkästi ja sitten oli vuorossa pitkä, loiva lasku. Kävellessäni ajatuksissani melkein säikähdin, kun vastaan tuli ihminen. Maantiekurun reitillä näimme vielä muutaman kulkijan, mutta Sotavaaranojalle kääntymisen jälkeen emme nähneetkään muita ihmisiä pariin-kolmeen päivään.
Paikalla oli kuitenkin epävirallinen siltarakennelma, joka taipui hieman kävellessä. Tätä siltaa pitkin pääsimme helposti Sotavaaranojan yli. Olimme paria päivää aiemmin saaneet sillasta tietoja naisvaeltajalta, joka oli matkalla Porttikoskelta Sarviojalle. Vesi oli sen verran alhaalla, että kosken yläpuolelta kahlaaminenkin olisi onnistunut melko helposti. Marja kävikin testaamassa asiaa.
Sotavaaranojan nuotiopaikalta jatkoimme ensin hieman luoteeseen, sitten puronvartta pitkin ylös Peurapään ja läheisen vaaran väliseen satulaan, ja siitä metsän halki länteen kohti Porttikosken autiotupaa.
Metsässä hyttyset vaivasivat sen verran, että takkia oli vedettävä päälle, vaikka kuuma tahtoi tulla T-paidassakin. Onneksi janojuomaa löytyi lähteestä matkan varrelta. Suunnistus metsän poikki onnistui hyvin ja Porttikosken tupa löytyi lammen takaa Suomujoen rannasta.
Kokemustemme mukaan peseytyminen raikkaassa jokivedessä virkistää kummasti. Pahin tärinä ja vilunväristykset lakkaavat jo tunnin sisällä uinnista. Iltapesun jälkeen Janne innostuikin lämmittämään tupaa kunnolla sillä seurauksella, että hän mahtui hyvin tupaan nukkumaan muiden telttaillessa pihan puolella...
Porttikosken sillan jälkeen menimme metsään. Suunnistimme länteen kohti puroa, joka tuli Puilakkapään ja Kivinokan välisestä satulasta. Vanha metsä oli helppokulkuista kangasmaastoa.
Puronvartta pitkin nousimme satulaan ja jatkoimme alas kohti Puilakkalampea. Matkan varrelta metsästä löytyi poronsarvi, joka pääsi mukaan rinkkani koristeeksi.
Puilakkalammen rannalla, taustalla Puilakkapää.
Karttojemme mukaan Puilakkalammen pohjoispuolella polku kulkee suoraan suon halki, mutta oikeasti polku kääntyi suon rajalla länteen päin. Tarkistimme sijainnin ja etsimme oikeaa polkua, mutta sitä ei löytynyt. Suo vaikutti hankalakulkuiselta. Päätimme kiertää sen ja suunnata metsän poikki Kulasjoelle. Lähellä Kulasjoen rantaa näimme karhun jälkiä.
Kulasjoessakin vesi oli matalalla ja kahlaus sauvojen kanssa sujui hyvin. Seuraavaksi suuntasimme lähimmästä poroaidan portista läpi ja käännyimme kohti Kivipäätä. Tässä vaiheessa kuljimme pari-kolme kilometriä autotietä pitkin kansallispuiston ulkopuolella. Puiston rajan huomasi karttaa katsomattakin. Talousmetsässä oli nuorta männikköä, kansallispuiston puolella taas hienoja, vanhoja keloja.
Polkumme kulki Lassinojan vartta Kivipään autiotuvalle, jossa oli rauhallista. Tunnelma alkoi olla kohdillaan.
To 7.9. Kivipää - Taajoslaavu. Aamulla maassa oli kuuraa, mutta aurinkoinen ja lämmin päivä oli taas tulossa. Aamupalan jälkeen pakattiin rinkat ja viritettiin vaelluskengät päivän koitoksia varten...
Lähdimme Kivipään autiotuvalta aluksi pohjoiseen päin ja nousimme puronvartta seuraillen tunturiin.
Kävimme katsomassa Kivipään huipun pohjoispuolella olevaa kurua. Matkan varrella tapasimme riekkoja ja kiirunaperheen.
Kivipään huiputuksen jälkeen retkikuntamme jatkoi ensin kohti Vellinsärpimäpäätä. Sitten oikaisimme metsän poikki polulle, joka vie etelään Taajoslaavulle. Vellinsärpimäpään eteläpuolinen metsä oli melko tiheää pusikkoa, mutta pian tulimme puron ja polun varteen.
Ensimmäistä kertaa tällä reissulla kuljimme merkittyä reittiä pitkin eli "sivistys" alkoi lähestyä. Ihmisiä ei kuitenkaan vielä näkynyt, sen sijaan metsässä kulki poroja.
Laavulla voi esim. nauttia teetä tai säätää tavaroiden kanssa...
Pe 8.9. Taajoslaavu - Kiilopää. Vaelluksen viimeisenä iltana tunnelma oli haikea. Aamulla oli kuitenkin aika kajauttaa onnittelulaulu retkikuntamme synttärisankarille!
Taajoslaavulta jatkoimme Luulammen kahvilaan, jossa tapasimme latulaisia, Ension ja Riitan. Kahvilan leivonnaiset maistuivat ja niistähän sai virtaa Kiilopään huiputukseen, joka oli reissun loppuhuipennus.
Kumarrus tunturille - "Oi suuri Kiilopää, tervehdimme sinua..."
Lopuksi laskeuduimme Suomen Ladun tunturikeskukseen, jossa savusauna olikin jo sopivasti lämmin. Illalla kävimme vielä kuuntelemassa Minna Jakosuon retkiaiheista esitystä ja nautimme Kiilopään ravintolan antimista.
