2018-06-25

Koitajoki toukokuussa 2018

Suomen itäisimmässä kolkassa, Ilomantsin Hattuvaaran itäpuolella, erämainen Koitajoki tekee mutkan Suomen puolella, virtaa takaisin itärajan taakse, ja palaa taas Möhkössä entistä suurempana virtana Suomen puolelle.









Koitajoen (tai Ylä-Koitajoen) Suomen puolella virtaavan osuuden pituus on noin 25 km. Koitajoki on enimmäkseen rauhallinen virta, joka on melonnan kannalta parhaimmillaan korkean veden aikaan. Ainoa varsinainen koski on Polvikoski reitin keskellä, ja sen voi tutkia helposti etukäteen autotien sillalta käsin. Koitajoen alueella on myös noin 50 km merkittyjä retkeilyreittejä.


Puijon Ladun kolmipäiväinen "melonta-, patikointi- ja pyöräilyvaellus" Koitajoelle tehtiin 25.-27.5.2018. Osallistujia oli lopulta vain kolme, koska suurin osa ilmoittautuneista perui lähtönsä. Pidot siis paranivat ja päätimme lähteä matkaan yhden auton, yhden trailerin, kolmen kajakin, kolmen rinkan ja yhden polkupyörän varustuksella. Suunnitelmana oli meloa joki alas ja kävellä sekä pyöräillä sitten toiseen suuntaan autoa hakemaan.

Matkalla Koitajoelle poikkesimme kahvilla Taistelijan talossa, sotaveteraanien kunniaksi rakennetussa museossa, joka sattui olemaan auki.

Ajoimme Koidanvaaraan. Matkan varrella jätimme polkupyörän Polvikoskelle ja katsastimme kosken sillalta. Autotie Polvikoskelle saakka oli hyvässä kunnossa. Tiet olivat muutenkin kuivia, mutta rajavyöhykkeen tuntumassa Koidanvaaraan menevällä tiellä oli syviä uria, koska tiellä oli ajettu kelirikkoaikaan.


Jätimme auton Koidanvaaran kaivoksen kääntöpaikalle, kannoimme varusteet laavun rantaan ja lähdimme melomaan.


Toukokuu oli ollut helteinen ja kuiva, mutta vesi oli edelleen korkealla. Aurinko paistoi ja mukava virtaus vauhditti matkaamme.



Asumajoen laavulla oli päivällistauon aika. Laavun ympäristössä on kosteikkoa ja suota.

Polvikosken lasku sujui vaihtelevasti - yhdeltä hyvin, toiselta vähän huonommin. Yksi meistä juuttui vähäksi aikaa kiville keskelle koskea, mutta pääsi irti omin avuin, ennen kuin ehdimme avuksi.


Polvikosken jälkeen Koitajoki meanderoi voimakkaasti ja kuluttaa ulkokaarteiden joenpenkkoja. Joentörmällä olevien puiden alta saattaa maa hävitä, ja puita kaatuu jokeen.


Suurimman osan kaatuneista puista pystyi kiertämään helposti, mutta muutama puu oli kaatunut koko joen poikki. Pääsimme melomalla näiden kaikkien ali tai yli, vaikka pari-kolme isoa runkoa ottikin kajakin pohjaan kiinni. Kaatuneiden puiden läpi sompaillessa kuusten oksistosta putosi kuusenkerkkiä (eli välipalaa) suoraan kajakin kannelle.




Leiriydyimme Niemipuron autiotuvan pihapiiriin ja kävimme uimassa joessa. "Uimaranta" oli äkkisyvä, vesi sopivan lämmintä. Myöhään illalla neljän melojan porukka ohitti leiripaikkamme ja jatkoi Hanhikosken autiotuvalle yöksi.


Hyttyset olivat heränneet, mutta telttaan saakka ne eivät päässeet. Linnut konsertoivat yöllä pitkään ja moniäänisesti.


Aamulla jätimme teltat paikalleen ja pakkasimme päiväretken varusteet ja rinkat kajakkeihin. Meloimme muutaman kivan virtapaikan kautta Lakonkankaan laavulle.


Lähellä rajavyöhykettä oleva laavu oli retkemme melontaosuuden päätepiste.



Tässä vaiheessa kärräsimme kajakit 700 metrin matkan mäen yli ja suon poikki parkkipaikalle. Tällä reitillä oli leveä polku ja pitkospuut, joten kärrääminen sujui melko helposti.








Jätimme kajakit parkkipaikalle ja lähdimme patikoimaan takaisin Niemipurolle. Kävelimme Tapionsuon poikki Hanhikosken tuvalle, jossa oli aika pitää ruokatauko. Sattumalta löysimme tuvalta myös geokätkön.






Jatkoimme patikointia joenvarren komeissa maisemissa takaisin Niemipuron leiriin.






Illalla maistuivat tikkupullapannukakut...



Sunnuntai oli retkemme viimeinen päivä. Purimme leirin ja patikoimme polkuja pitkin Polvikoskelle.


Matkan varrella tapasimme majavien työmaan, vanhoja puita ja hienoja puroja.






Evästelimme Polvikosken nuotiopaikalla. Tämän jälkeen alkoi "multisport-retken" virallinen pyöräilyosuus.


Sillä aikaa kun Janne pyöräili Koidanvaaraan autoa hakemaan, kävimme Tuijan kanssa tutustumassa Koivusuon luonnonpuiston avariin maisemiin.



Lopuksi haimme kajakit Lakonkankaan parkkipaikalta ja suuntasimme kotiin.


Koitajoella oli kaunista, rauhallista, sää oli aurinkoinen ja "multisport-retki" meni hienosti. Miinukseksi voidaan laskea se, että reissu vaati paljon autoilua ja rajavyöhykkeen pikkutiet ovat vähän huonokuntoisia. Koitajoella olisi voinut viettää useammankin päivän...

2018-04-02

Raesärkät, helmikuu 2018


Helmikuisen hiihtoretkemme kohde oli Nurmeksen Raesärkät, josta Metsähallituksen luontoon.fi kertoo: "Alue on saanut nimensä luode-kaakkosuuntaisen kapean harjujakson mukaan. Raesärkkien maisemaan mahtuu harjujen lisäksi levollisia soita, kirkkaita järviä, joen mutkia ja vanhaa metsää monipuolisine asukkaineen. Raesärkkien maisemia on käyty ihailemassa vuosikymmenten ajan, ja alue onkin suosittu lähivirkistäytymiskohde."

Hiihdimme metsäsuksilla ensin Liiterinmäen ja Ahven-Valkeisen poikki ja sitten retkeilyreittiä pitkin Ison Raejärven ja Tammenalussuvannon väliselle taukopaikalle. Reitillämme oli umpihankea, vähän kelkanjälkeä ja myös valmista latua edellisten hiihtäjien jäljiltä.


Liiterinmäen maisemat olivat hienot ja maasto mäkistä. Hanki kantoi melko hyvin. Minulla oli suksissa luistoa ehkä liikaakin, joten mäenlasku metsän keskellä oli hieman haastavaa.



Hiihdimme Ahven-Valkeisen poikki. Ahven-Valkeisen nuotiopaikka oli lumen peitossa, joten tulistelijoita ei talvella liene ruuhkaksi asti.



Raesärkkien harjujaksolla maisemat vain paranivat ja sääkin oli mitä parhain, pientä pakkasta ja aurinkoa.



Näimme harjulla koppelon tai teerin sulkia.


Koskikara viihtyi taukopaikkamme viereisessä virrassa.



Raesärkät on oiva ja (ainakin talvella) rauhallinen päiväretken kohde 75-tien läheisyydessä. Kesällä käytössä olevaa parkkipaikkaa ja sinne vievää pikkutietä ei talvella aurata, joten talvisaikaan retken Raesärkille joutuu aloittamaan vähän kauempaa ja auton parkkeeraus voi olla hankalaa.