2020-07-05

Wanha Witonen toukokuussa 2020



Suomi meloo-tapahtumassa vuonna 2012 meloin pätkiä Wanhan witosen melontareitistä, mutta suurin osa reitistä jäi näkemättä ja kokematta. Kahdeksan vuoden kuluttua palasimme samoihin maisemiin kolmen hengen porukalla.


Aluksi siirsimme toisen auton Jämsänkoskelle ja iltapäivällä lähdimme melomaan Petäjävedeltä. Kirveslahden venerannasta oli helppo lähteä liikkeelle. Reitin ensimmäinen nähtävyys on Petäjäveden vanha kirkko, joka on Unescon maailmanperintäkohde.


Taloja ja mökkejä rannoilla riitti, mutta muuten melontareitti vaikutti mukavalta. Opasteita oli rannoilla ja saarissa yllättävänkin paljon, kompassia ei tarvinnut katsella. Vain harva melontareitti on yhtä hyvin merkitty. Maksullinen reittikartta on silti tarpeen, koska kaikkia taukopaikkoja ei ole millään tavalla merkitty maastokarttoihin. (Esim. Metsähallituksen Retkikartasta tämän reitin taukopaikkoja ei tällä hetkellä löydy).


Reitin taukopaikkoja oli vasta kunnostettu. Pirkonsaaressa taukoa pidettiin tuliterässä kotalaavussa. Pohjoisesta puhaltava tuuli nopeutti melontaa, mutta myös viilensi nopeasti, joten jatkoimme melontaa.



Ensimmäisen päivän, ja ehkä koko reitin, hankalin paikka oli Piesalanjoen Hankakoski. Pujottelu kapeaa väylää pitkin onnistui hyvin.





Vilkaistuamme Lapinkosken taukopaikkaa päätimme jatkaa matkaa Kuivaniemeen saakka. Kalliokosken voimalaitoksen ohitus sujui helposti. Apuna kanoottien siirrossa olivat hienot kärryt - tosin renkaissa ei juurikaan ilmaa ollut.



Vuojansalon Kuivaniemi oli oiva leiripaikka, jossa yöpyi meidän lisäksemme kolme muutakin melojaa.

 



Wanhan witosen melontareitillä vuorottelevat pienet järvet ja niiden väliset jokiosuudet ja pienet kosket.


Rentukat kukkivat monin paikoin jokien varsilla.



Alemman Survosenkosken kävimme katsomassa rannalta ennen laskua, ja koskenlasku sujui helposti.


Ison Rautaveden rannassa Lylyniemen taukopaikalla oli yksi reitin harvoista hiekkarannoista. Myös Lylyniemessä oli uusi kotalaavu.



Luomenkoskien jälkeen saavuimme Lahnajärvelle ja leiriydyimme Iso-Hiekan taukopaikalle. Lähes kaikki kävivät lähes uimassa viileässä vedessä...




Yöllä järven pintaan nousi usvaa.



Retken kolmantena päivänä reitillämme ei ollut enää mainittavia koskia. Lounaan söimme Runonsaaressa, joka oli viimeinen "kunnollinen" taukopaikka ennen isomman tien varteen saapumista. Tässä vaiheessa huomattiin, että pullien paisto meinasi unohtua, vaikka taikina oli jo hyvin kypsynyt!


Varpaisniemen uimarannalla oli hyvin tilaa yhdelle varikselle.


Meloimme kolmessa päivässä yhteensä noin 54 km. Säät olivat lähes täydelliset, tosin lopussa oli muutama kilometri ankaraa vastatuulta, ennen kuin saavuimme "maaliin" Jämsänkoskelle, Oinaalan urheilukentän lähistölle.


Wanhan witosen reitti on mukavan vaihteleva ja monipuolinen. Paikoitellen maisemat ovat jopa erämaisia, mutta toisinaan meloja huomaa olevansa kuin "mökkinäyttelyssä". Toukokuisella retkellämme oli rauhallista, liikkeellä oli vain muutama muu meloja ja joitakin veneilijöitä. Luonnonrauhaa häiritsivät lähinnä vain satunnaiset traktorien äänet.

2020-06-19

Suksin suolle 2020



Lähtisitkö suksin suolle, syrjäiselle paikalle tuolle?






Kun hiihtäjää tervehtii kelot, niin karisee turhat pelot.






Joskus tuuli ulvoo ja pilvet taivaan peittää.




Joskus tyvenessä voi huolet, murheet heittää.




Suon laidalla kun yöpyy, ne hetket mieleen syöpyy.



2020-02-14

Lapin vaellukset 2019


Hetta-Pallas huhtikuussa 2019

Erä- ja luonto-opaskoulutuksen talvivaellus suositulle reitille.


Talvireitillä riitti lunta, vaikka tunturien päällä lumi oli huhtikuussa vähissä.


Nammalakurussa ihailtiin tunturimaisemia ja lähdettiin jo aamutuimaan kohti Pallasta...



Utsjoen retkeilyreitti kesäkuussa 2019


Paistunturin erämaa-alueen avarissa maisemissa tuntee itsensä pieneksi.


Kuoppilasjärvi.


Tuuli vavisutti telttaa keskiyön auringon paisteessa.


Näimme kapustarintoja, piekanoita ja korpin.



Hetta-Pallas elokuussa 2019


Ulkoilma Akatemian mukana Hetta-Pallas-reitillä elokuussa.


Säät olivat hyvin vaihtelevat, saatiin aurinkoa, paljon sadetta ja sumuakin riitti.



Kohti Nammalaa...


Reissun viimeinen päivä kuljettiin pääosin sumuisessa tunturissa. Sekin on jännä kokemus.


Sompiojärvi-Kiilopää (Sompion luonnonpuisto ja Urho Kekkosen kansallispuisto), syyskuu 2019


Terävä-Nattasen huippu Sompion luonnonpuistossa.


Ensimmäinen yö Kaptukaislampien laavun lähistöllä.




Välillä saimme esimakua lähestyvästä talvesta.



Suomujoen törmällä maa ja teltta saivat lumikuorrutuksen.


Viimeinen päivä oli kaunis ja oli ikävä lähteä pois erämaasta.


Posio joulukuussa 2019


Bonuksena vielä loppuvuoden reissu Lapin maakunnan puolelle Posiolle.


Vuoden vaihteessa Posiolla oli puolisen metriä lunta ja hanki kantoi hyvin.


Kynttiläkuuset ja sininen hetki.