Kuuroja Kuhmossa: Lentiira-Lentua 7 / 2019

Melontaretkemme historialliselle Tervareitille alkoi perjantaina 12.7. Lentiirassa, Käntinsalmen rannassa. Puijon Ladun retkellä olivat mukana Antti, Hannu, Jari, Kirsi, Niina, Sakari ja Sirpa.

Viileän pohjoistuulen vuoksi heinäkuun helteistä ei ollut tietoakaan. Luvassa oli sateinen ja kolea viikonloppu...

Lentiiranjoki on leveä ja helppo melottava, ja maisemat mukavia.

Nuotio lämmitti meitä Rytäniemen laavulla.

Ränkänsaaren vanha uittokämppä toimii autiotupana. Suurin osa porukasta majoittui kämppään, yksi laavuun ja yksi telttaan.

Keskellä yötä Kirsi hätisteli hiirtä, joka rapisteli Ikean kassissa. Toiset nukkuivat sikeästi ja yöllinen ohjelmanumero jäi väliin...

Lauantaina matka jatkui Iivantiiralle. Katsastimme Haukiniemen luonnonsuojelualueen kivisiä rantoja. Tämän jälkeen lähdimme tervareitin itäiselle haaralle kohti Juttuajärveä.

Lounastauko Ukonsaaressa. Sadekuuro suorastaan kutsui tutustumaan lähemmin viihtyisään laavuun. Myös polttopuita oli riittävästi.

Juttuajärvellä matka jatkui myötätuulessa ja nostimme "purjeen"...

mutta pian taivas synkkeni ja repesi...

Kova sadekuuro rummutti järven pintaa ja muodosti usvaa.

Huuhkajankannaksella on vanha veneiden siirtotie, joka yhdistää Juttuan ja Lentuan. Vetoraiteen avulla siirsimme kajakit Huuhkajanlammelle.

Vaunu rullasi kiskoilla helposti, mutta märät ratapölkyt olivat liukkaita kävellä.

Radalla.

Radan toisessa päässä laskimme alukset juhlallisesti vesille.

Sateisen päivän iltana suunnistimme Lehtosaareen, jossa autiotupa ja sauna jo odottivat.

Oi sauna, kumarramme sinua! Olkoon löylysi lempeät.

Pipo on kova sana heinäkuisella retkellä.

Letut maistuivat Lehtosaaressa.

Sininen hetki Lentualla.

Sunnuntaina jäljellä oli vielä kymmenkunta kilometriä melontamatkaa.

Tauko Honkisaaressa. Tälläkään kertaa sää ei pettänyt meitä - taas tauolla satoi.

Hieno ja hiljainen Lentua jäi taakse. Autojen äänet kuuluivat pikitieltä ja melontaretkemme maali lähestyi...

Ptruu, polle! Lopetimme melonnan Isojoen sillan kupeeseen. Ullan avustuksella haimme auton Lentiirasta ja kotimatka alkoi.

Konneveden koskireitti toukokuussa 2019

Melontareitin kuvaus

Konneveden koskireitti (22 km) alkaa Konnevesi-järven länsirannalta Häyrylänrannan satamasta. Reitti kulkee Liesveden ja Vanginveden sekä useiden pienempien järvi- ja jokiosuuksien kautta kautta Saksalansaaren sillalle, josta melontaa voisi edelleen jatkaa Laukaan suuntaan.

Suurin osa matkasta on järveä, mutta reitin varrella on myös seitsemän koskea, jotka tuovat haastetta retkimelontaan. Koskireittiin kuuluvat Siikakoski, Taikinainen, Karinkoski, Kellankoski, Yläinen, Keskisenkoski ja Hannulankoski. Pudotusta reitillä on yhteensä noin 7,6 metriä.

Konneveden kunnan sivujen mukaan kunta omistaa kosket, joita vuokrataan kalastajille ja markkinoidaan erityisesti kalastusmatkailuun. Reitin varrella on myös Natura-alueita ja useita muita luonnonsuojelualueita.

Linkki reitin esitteeseen Visit Konnevesi-sivuilla: https://visitkonnevesi.fi/media/2019/06/konneveden-koskireitti-2018.pdf

Seitsemän melojaa suuntasi kohti seitsemää koskea...

Puijon Ladun melontaretkellä 30.5.2019 olivat mukana Antti, Jarmo, Niina, Pentti, Timo, Titta ja Tuija. Sää oli hyvä, mutta länsituuli oli melko voimakas. Vedenkorkeus oli kohtuullinen - Siikakoskella noin 95,25 m ja virtaama noin 60 kuutiometriä sekunnissa (www.ymparisto.fi).

Autoilun jälkeen lähdimme liikkeelle Häyrylänrannan venesatamasta. Lyhyen melontamatkan päässä oli edessä Siikakoski, joka ei tuottanut vaikeuksia. Kokeneemmat melojat laskivat kosken ja vähemmän kokeneet menivät oikean laidan uittokanavasta. Myös kanavassa virtaus tarjosi mukavan vauhdikasta menoa.

Lounastauko pidettiin Taikinaisen laavulla mukavissa tunnelmissa. Taikinainen ja Karinkoski olivat helppoja meloa.

Reitin suurimman kosken eli Kellankosken tutkimme huolellisesti rannalta ennen koskenlaskua. Näytti siltä, että ylhäältä laskettuna päävirta ohjaisi melojan helposti päin koskeen kaatunutta koivua, johon voisi juuttua kiinni. Kosken keskivaiheilla oli isohkoja aaltoja. Loppuosa oli rauhallisempi, mutta kiviä piti väistellä.

Kellankoski laskettiin kolmella eri taktiikalla: Timo laski koko kosken ylhäältä alas ja vältti kaatuneen puun. Päävirran raja piti kuitenkin ylittää vauhdilla. Minä lähdin liikkeelle hieman alempaa kosken ja patoaltaan välisen kannaksen yläosasta. Hyvät laskuvauhdit sai siitäkin. Loput porukasta lähtivät liikkeelle vielä pykälän alempaa.

Järviosuuksia

Kellankosken jälkeen saimme vastaamme tuulen, joka tuntui jo Kellanlahdella, mutta  Liesveden ylityksessä todella hidasti vauhtiamme. Onneksi olimme liikkeellä kajakeilla, sillä inkkarilla Liesveden ylitys olisi ollut vaikeaa kovan vastatuulen vuoksi.

Pesiäissalmella taukopaikka ja pöytä olisi ollut aivan autotien varressa, mutta eihän sellainen sovi luonnonrauhaa hakeville retkeilijöille. Hakeuduimme siis autioille saarille.

Rannat olivat paikoin hieman jyrkkiä... mutta maisemat upeita.

Se viimeinen koski...

Evästauon jälkeen meloimme Suottalahden pohjukkaa kohti ja oikaisimme noin 70 metrin kannaksen yli Vanginvirtaan.

Loppuosa reitistä oli pääosin jokimaista, muutaman kymmenen metrin levyistä heinikkoista virtaa, jossa kosket seurasivat toistaan.

Yläinen ja Keskinen sujuivat hienosti, mutta viimeisessä koskessa eli Hannulankoskessa pari osallistujaa eksyi väärälle reitille. Ensimmäinen meloja pääsi irti kiviltä, mutta toinen juuttui kiinni ja kaatui. Kolhuja ei kuitenkaan sattunut ja märkäpuku auttoi kylmässä vedessä. Autoimme uimarin ja kajakin rantaan ja pian matka jatkui.

Retkemme päättyi Saksalansaaren laavulle, jossa vaihdoimme siviilivaatteet ja suuntasimme kotiin päin. Ei ollut kuiva reissu!