Kuhmossa satoi vettä, kun ajoimme itään kohti Elimyssaloa.
Jätimme Ullan Elimyssaloon ja toivotimme hyvää matkaa. Ulla ja Kaneli-koira suuntasivat pohjoiseen Elimyssalon halki ja edelleen UKK-reittiä pitkin Iso-Paloselle. Erämainen Elimyssalo houkutteli minuakin, mutta tällä kertaa olimme Jannen kanssa (suurimmaksi osaksi) melontareissulla.
 |
| Elimyssalon kosteat pitkospuut |
Jatkoimme kahdella autolla pohjoiseen kohti Iso-Palosen ja Maariansärkkien luonnonsuojelualuetta. Jätimme Jannen auton melonnan lopetuspaikalle, ja ajoimme toisella autolla Iso-Palosen länsipuolelle, Matokankaan parkkipaikalle.
Vesisade jatkui edelleen pakatessamme varusteita kajakkeihin. Kajakit piti vielä kärrätä Myllylammen toiselle puolelle, josta johti kapea oja Iso-Paloselle. Oli jo ilta, kun pääsimme vesille.
Erämainen Iso-Palonen näyttäytyi sateisen harmaana. Uppotukki tuli meitä vastaan.
Palosenjoki, mukava pieni "hossamainen" jokipätkä, johdatteli meidät Veräiselle.
Leiriydyimme Veräisen Saunaniemeen, keskelle hienoja hiekkasärkkiä.
Reissun toisena päivänä eli lauantaina teimme ympyrälenkin Saunaniemestä Iso-Tahkosen laavulle, kulkien reitin pohjoisosan polkuja pitkin ja eteläosan kajakilla Veräinen-järven poikki. Kuljimme siis saman reitin eri suuntiin. Kuulostaako monimutkaiselta? Ei se mitään.
Lampien ketjusta ja Irkku-järveltä virrat vievät Pikku-Paloseen.
Irkku-järven ja Veräisen välissä reitti ylitti Irkunkankaan. Mistähän Irkku-nimi tulee? Tuskin se irlantilaiseen tai Irinaan viittaa...
Palokankaalla polku kulki luonnonsuojelualueen ulkopuolelle, ja vastassa oli vanha hakkuuaukea. Pian kuitenkin kaarrettiin takaisin suojelualueelle.
Tikka männikössä.
Laavu Iso-Tahkosen rannalla.
Veräisen Rakennuslahti.
Toinen ilta Saunaniemessä.
Sunnuntaina suuntasimme Kalliojoen melontareitille. Voimakas länsituuli saatteli ensin meidät nopeasti Veräisen poikki, mutta muuttui pian vastatuuleksi reitin mutkitellessa alaspäin.
Iso-Palosen melontareitillä lyhyet jokiosuudet saattelevat melojaa järveltä toiselle.
Reitillämme oli ensin pari helppoa nivaa. Kalastonlammen jälkeen vuorossa oli II-luokan koskeksi merkitty Kalastonkoski, joka on yli puoli kilometriä pitkä.
Tarkoitus oli tutkia koski ensin rannalta käsin, mutta rantahetteikkö näytti vaikeakulkuiselta. Niinpä laskimme kosken hitaasti, samalla eteenpäin kurkkien. Koski vaati vähän pujottelua, mutta vettä oli riittävästi eikä lasku ollut vaikea.
Vielä oli jäljellä muutama kilometri melontaa vastatuuleen Juolunkajärvellä. Päätimme melonnan Juolunkajärven pohjoispuolelle ja jätimme väliin reitin suurimmat III-luokat kosket.
Retki sujui hienosti. Elokuun puolivälissä alueella oli rauhallista, tapasimme vain muutaman retkeilijän.
Melonta/patikointiretkemme oli ohi, mutta Ullan retki jatkui vielä kohti Iso-Palosta. Omalla vaelluksellaan Ulla näki kaksi karhua leiripaikkansa lähistöllä, mutta se on toinen tarina...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti