2017-07-11

Koli / Pielinen 2017

Aurinkoa, lämpöä ja hienoja maisemia riitti Kolin melontaretkellä 1.-2.7.2017.


Puijon Ladun retkikuntaan kuului kahdeksan osallistujaa: Antti, Janne, Merja, Niina, Satu, Seppo, Sofia ja Ulla. Lähdimme melomaan Kolin satamasta.


Pieliselle oli luvassa kohtalaista tuulta. Kolin satamassa näimme vaahtopäitä, mutta valmistautuessamme melontaan tuuli tyyntyi jonkin verran juuri sopivasti. Lauantaina itätuulta oli muutama metri sekunnissa.


Ensimmäinen taukopaikka oli hieno Iso-Korppi.



Pilvenhattaroita ei juuri näkynyt...


Etenimme kapean saariketjun länsipuolta enimmäkseen tuulensuojassa. Kalasääsket kaartelivat taivaalla.



Suopursut kukkivat Laitosaaressa, joka oli toinen taukopaikkamme.



Leiriydyimme Rykiniemen hiekkarannoille. Lähistöllä yöpyi myös Herajärven kierroksen vaeltajia ja muita ruutupaitamiehiä...





Sunnuntaina oli lähes tyyntä, vain pieni tuulenvire oli Pielisen yllä. Palasimme suurin piirtein samaa reittiä pohjoiseen.


Matkan varrella poikkesimme salaperäisellä vihreällä lammella, josta saa kirkasta vettä.


Tauot pidettiin tällä kertaa Laitosaaren länsipuolella, jossa tapasimme lähistöllä mökkeilevän pariskunnan, ja Pienessä Korpissa. Molemmilla taukopaikoilla suklaatarjoilu pelasi kiitettävästi...


Kolin kansallispuiston saaristossa oli yllättävän rauhallista heinäkuun alussa. Vastaan tuli vain muutama vene ja yksi eteläsuomalainen meloja.


Reissu oli onnistunut ja Koli näytti meille vaaransa...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti