Kerma-Kolovesi-Kerma 2015

“Koloveden kansallispuistossa vesi kantaa melojan kalliojyrkänteiden syliin, Saimaan syvyyksien ylle. Kalliomaalaukset kertovat luonnon ja ihmisen vuosituhantisesta yhteiselosta, ja hiljaisuuden keskellä tunnet yhteyden muinaiseen aikaan. Jos onni on matkassasi, utelias saimaannorppa saattaa tulla tervehtimään sinua.” (Metsähallituksen luontoon.fi)

Koloveden Ukonvuori

Vaikka Kolovesi on Heinäveden reitin varrella, se on kuitenkin syrjäinen Saimaan kolkka. Läpikulkuliikennettä ei ole. Kolovesi on myös Suomen oloissa siitä harvinainen paikka, että suurimmassa osassa puistoa moottoriveneily on kielletty, mikä rauhoittaa aluetta huomattavasti.

Koloveden kansallispuistossa on kaksi isoa saarta: pohjoisempi Mäntysalo ja etelässä Vaajasalo, jossa on useita pitkiä ja kapeita niemiä, sisälahtia ja jyrkkiä kallioseinämiä.

Vihonvuonteen kanavassa

Takaisin vesille evästauon jälkeen

Allekirjoittaneen järjestämällä Puijon Ladun viikonloppuretkellä elokuussa 2015 teemana oli "Heinäveden reitin kansallismaisemaa ja Koloveden jylhyyttä ja kalliomaauksia". Mukana retkellä olivat Markku, Merja, Minttu, Sanna, Satu ja Tuija. Lähdimme perjantai-iltana liikkeelle Kermankeitaan rannasta Kermankosken lähistöltä. Meloimme Vihonvuonteen ja Pilpan kanavien (tai pienen kosken) kautta Kolovedelle.

Pilpan kanava

Kanavissa sulutus toimii ohjeita seuraten,
yleensä itsepalveluna.

Koloveden pohjoisrajalla

Elokuun illan jo hämärtyessä saavuimme Mäntysalon vuokrakämpälle, jossa vietimme kaksi yötä. Kaasuliedellä ja -jääkaapilla varustettu kämppä on mainio tukikohta isommallekin porukalle. Saunasta pääsee pulahtamaan Saimaaseen. Meistä neljä nukkui kämpässä ja kolme pihalla teltoissa. Telttapaikkoja kämpän lähistöltä joutui vähän hakemaan. Sama ongelma vaivaa suurinta osaa Koloveden leiripaikoista, jotka ovat kivisiä. Tämän vuoksi Metsähallitus on järjestänyt leiripaikoille puisia lavoja telttoja varten.

Mäntysalon kämpän ranta.
Retken ainoa sadekuuro kasteli laiturin.

Lauantaina meloimme Vaajasalon “vuonoissa”, kävimme Ukonvuorella katsomassa kalliomaalauksia ja kiersimme Mäntysalon.

Illalla kämpässä maistuivat letut ja suklaamuussi. Markkukin (jonka evästilanne oli vähän heikko eväiden jäätyä kotiin) sai syödäkseen... Markku oli tosin hankkinut matkalta nakkipaketin ja eli sen avulla "vaihdantataloudessa"...

Laajakaarre

Pitkäsaari

Majava on maistellut puuta ja osa kajakistakin on kadonnut?

Sunnuntaina meloimme kanavien kautta takaisin Kermankeitaalle nauttimaan ravintolan runsaista ja maittavista ruoka-annoksista. Kolovedellä oli rauhallista, retki oli leppoisa ja ilmat olivat kesän parhaat tähän saakka...

Tulvivalla Keyritynjoella 2015

Helle ei kiusannut meitä toukokuussa Rautavaaran Keyritynjoella. Ilman lämpötila oli viiden asteen tuntumassa, vettä sateli ja tuulikin jonkin verran. Puolet porukasta otti lähituntumaa veteen, eikä sekään lämmintä ollut. Kaikin puolin viileä melontareissu siis...

Keyritynjoki virtaa erämaisissa metsä- ja suomaisemissa Rautavaaran Ylä-Keyritty-järveltä Keyritty-järvelle, siitä edelleen etelään ja yhtyy Puntinjokeen. Nämä vedet virtaavat Pisankosken kautta Tahkon vesireitille.

14.5.2015 aloitimme päiväretkemme Keyritynjoen yläosalle tien 87 sillan lähistöltä ja lopetuspaikka oli Hakapadon lavan kohdalla melko lähellä Rautavaaran keskustaa. Melontamatka oli noin 26 km, reitillä oli noin 14 koskea ja kokonaispudotus oli vajaa 60 m. Vesi oli tulvakorkeudessa ja lähtöpaikalla sillan alla vedenkorkeusmittari näytti noin 105 cm.

Meidän eli Puijon Ladun retkikunnan (Antti, JP, Pentti ja Tuija) lisäksi liikkeellä oli Avokanoottiyhdistyksen porukka, joka sattumalta meloi saman reitin samana päivänä lähes samaan aikaan. Katsoimme parhaaksi päästää Harrin ja kumppanit lähtemään edeltä “reittiä raivaamaan”...

Aluksi melottiin järvi- ja lampiosuuksia: Jokijärvi, Keskimmäinen ja Alimmainen. Vesi oli niin korkealla, että oikaisimme välillä metsän kautta. Eipä ole aiemmin tullut metsässä melottuakaan.

Tulva-aikaan voi meloa myös metsässä!

Ensimmäisten pienten koskipaikkojen jälkeen jäimme Saariselle syömään eväitä ja testaamaan Ikea-mallista (itse rakenneltua) risukeitintäni. JP tosin kokkaili kaasulla huomattavasti nopeammin, mutta onhan risujen polttelu kaikin puolin tunnelmallisempaa. Onhan?

Meilläkin oli mukana yksi avokanootti…
vai miksihän tätä “ilmalaivaa” pitäisi kutsua?

“Syöksy ali synkän sillan”

Saarisen jälkeen alkoi varsinainen jokiosuus ja kosket, jotka osoittautuivat paikoin haastaviksi. Kalliokoskella virta vie kohti kalliota, joten tarkkana on oltava. Virtaanmenoa ja akanvirtaan siirtymistä piti hieman muistella... (pitäisiköhän käydä joskus treenaamassa?)

Korkeakoski tulvii.

Suurimmalle koskelle eli Korkeakoskelle tultaessa puolet porukasta oli jo kastautunut, joten päätimme suosiolla kiertää Korkeakosken. Laavulla oli hyvä pitää taukoa.

Korkeakosken laavu.

Loppumatkan Pitkäkoski, jonka kaikki selvittivät hienosti, oli tosiaan pitkä. Kuohuvaa koskea jatkui yli kilometrin verran ja tämän jälkeen piti ihan hengähtää suvannossa. Pitkäkosken jälkeen rannoilla alkoi näkyä enemmän asutusta, paluu “sivistyksen pariin” oli siis lähellä. Siikakoski sillan alla vaikutti helpolta, ja kohta oltiinkin maalissa. Sitten takaisin lähtöpaikalle auton hakuun ja kotia kohti väsyneenä, mutta monta kokemusta rikkaampana…

Erämainen Keyritynjoki on tulvalla retkimelojalle melko haastava, joten koskikokemus ja -varusteet ovat ehdottomasti tarpeen. Veden laskiessa melonta taas voi mennä kivillä kolisteluksi, joten vedenkorkeuden kanssa on oltava tarkkana.

Reitillä on useita laavuja ja tulipaikkoja, joiden taso ja huoltotilanne vaihtelevat. Kallan Melojat on tehnyt vuonna 2012 reitistä selvityksen ja suunnitelman reitin kehittämiseksi, mutta ilmeisesti paljoakaan kehitystä ei ole tähän mennessä tapahtunut. Reipas omatoimiretkeilijä toki pärjää vähemmilläkin palveluilla.

Välillä väylällä Väliväylällä 2015

Väliväylä eli Valkealan reitti on vanha uittoreitti, joka johtaa Vuoksen vesistöstä Lappeenrannasta Kymijoelle Kouvolaan. Melontareittinä se on monipuolinen ja vaihteleva sisältäen järvi- ja jokiosuuksia, virtapaikkoja, pieniä koskia ja muutamia maakannaksia. Reitin nähtävyyksinä on mm. kalliomaalauksia, sotahistoriallisia kohteita, Kannuskosken mylly, koskipaikkoja ja patoja. Vesi on ainakin Etelä-Suomen asteikolla puhdasta ja melko kirkasta.

Koko Väliväylän reitin pituus on luokkaa 150 km, mutta reitiltä voi valita haluamiaan osuuksia ja esim. viikonloppuretkeksi löytyy useita eri vaihtoehtoja. Aloitimme Puijon Ladun melontaretken Luumäeltä Taavetin lomakeskuksen leirintäalueelta ja lopetuspaikkana oli Kouvolan Käyrälammen hiekkaranta Tykkimäen huvipuiston kupeessa. Varsinaisia melontapäiviä oli neljä, ja melontamatkaa kertyi yhteensä noin 80 km. Allekirjoittaneen lisäksi retkikuntaan kuuluivat Marja, Martti, Satu, Timo ja Tuija.

Ensimmäisenä retkipäivänä la 13.6. ajoimme Kuopiosta Taavettiin, jonne jätimme kaikki tavarat ja suurimman osan melojista leiriä pystyttämään. Kuskit siirsivät autot Kouvolaan ja paluu Tykkimäeltä Taavettiin tapahtui kätevästi bussilla 6-tietä pitkin. Taavetissa tutustuimme monipuoliseen retkikeitinmallistoon kokkailun merkeissä, saunoimme ja innokkaimmat pääsivät uimaan Kivijärvessä.

Kalamaniemi

Varsinainen melontaosuus alkoi sunnuntaina, jolloin meloimme retken pisimmän päivämatkan 28 km Kivijärveltä Haukkasaareen. Matkan varrella pidimme sadetta kivassa paikassa virran varrella laavussa, jossa myös muutama eteläisen naapurimaan kalastaja lämmitteli saalistaan. Kalamaniemen kärjessä tiirailimme kalliomaalauksia.

Haukkasaari on pieni ja mukava laavulla ja kaikille avoimella saunalla varustettu saari. Puuvajan polttopuut olivat vähissä, mutta sauna saatiin kuitenkin lämmitettyä jopa niin lämpimäksi, että uimassa tarkeni käydä. Sateisen sään ja viileän veden lisäksi uimista vauhditti lokki, joka oli tehnyt pesän saunan laiturille ja hautoi siellä muniaan, eikä suhtautunut kovinkaan vieraanvaraisesti uimareihin!

Haukkasaaren laavu.

Timo pystytti sisäteltan laavun sisälle aivan ruokapöydän viereen. Näin teltta ei kastu sateellakaan ja aamukahvin pummaaminen retkitovereilta onnistuu kätevästi suoraan makuupussista käsin ojentamalla kuksa ulos teltan oven raosta…

Kannuskosken myllypato.

Maanantaina aamukahvittelun jälkeen jatkoimme Haukkasaaresta Kannuskosken uimarannalle, jossa rantauduimme ja kärräsimme kajakit pikkutietä pitkin myllyn ja voimalaitoksen patojen ohi. Poikkesimme Väliväylän etapissa kaupassa ja baarissa. Melontaa jatkoimme lounaan jälkeen Väliväylän etapin rannasta.

Kyykoski

Kannuskosken tienoilla reitti muuttui kapeammaksi ja jokimaiseksi. Aurinko pilkahteli pilvien raosta laskiessamme Niskakosken pieniä virtapaikkoja. Tämän jälkeen tultiin Kyykoskelle, joka oli (koskiltaan helpon) reittimme vaativin koski. Kyykoskessa joutui vähän ohjaamaan kajakkia, jotta ei ajautuisi kiville. Kaikki eivät halunneet Kyykoskea laskea (vaikka jälkeenpäin mieli taisi muuttua), joten pääsin harjoittelemaan koskenlaskua useita kertoja laskemalla toistenkin kajakkeja alas koskea. Hienolta puusillalta oli kiva katsella koskea ja seurailla koskenlaskua.

Aamutoimia Sulunkoskella.

Kyykosken jälkeen saavuimme Sulunkoskelle, joka on sileiden ja laakeiden kallioiden reunustama pieni virtapaikka. Sulunkoskella on iso keittokatos, laavu ja riittävästi telttapaikkoja. Tämä oli retkemme ainoa yöpaikka, jossa ei ollut saunaa, mikä puutteena mainittakoon. Toisaalta näköala oli hyvä ja uni maittoi teltassa virran solinaa kuunnellessa. Maanantain melontamatkaksi tuli 17 km.

Seuraava aamu oli aurinkoinen. Leirin purkamisen jälkeen Sulunkoski antoi hieman vauhtia melontaamme ja jatkoimme matkaa kapeahkolla reitillä kallioseinämien ja Vääntäjän tilan ohi kohti Tirvaa. Matkan varrella oli pari virtapaikkaa. Tirvan voimalaitos kierrettiin kärrypelillä kajakkeja kuskaten, kosken kuohuja ja villejä lupiineja katsellen. Melontareitti jatkui leveänä virtana kohti Kouvolaa. Mankin autiotuvalla keiteltiin kahvit. Jaakonniemen taukopaikkaa ohittaessamme vastatuuli oli yltynyt ja saimme ponnistella, jotta ehdimme Puhjonrantaan saunavuorolle! Melontamatkaa päivälle kertyi n. 25 km. Retken viimeinen yö nukuttiin lakanoiden välissä seurakunnan kurssikeskuksessa, mutta ruoka kokattiin tietysti retkikeittimillä retken hengen mukaisesti.

Keskiviikkona retken viimeinen päivä valkeni melko aurinkoisena ja tyynenä – oli reissun paras sää. Pienkone kaarteli yläpuolellamme näytösluonteisesti, taisi olla tilattu ylilento...

Jyräänkosken padon ohitus jäi mieleen. Ensin melottiin kapeaa kanavaa, jonka toiselta laidalta vesi tulvi kiviseen koskeen. Sitten kajakit kannettiin kierreportaikkoa pitkin alas laiturille, josta melonta jatkui. Paaskosken nivat olivat mukavia meloa, ja pian oltiinkin jo maalissa Käyrälammella. Viimeisen päivän melontamatka oli lyhyt ja illaksi ajelimme Pilppaan palauttamaan kajakkeja.

Väliväylä on melko helppo ja vaihteleva retkimelontareitti, pääosin järveä ja leveää virtaa, paikoitellen nivoja ja pieniä, lähinnä I-luokan koskia. Ainakin alkukesästä vettä riitti hyvin virtapaikkojen melontaan. Muutama pato täytyy kiertää maitse, joten kanoottikärryt ovat erittäin suositeltava varuste siirtymien helpottamiseksi. Reitti soveltuukin parhaiten juuri melontaretkeilyyn, sillä veneiden ja isompien alusten kanssa on hankala kiertää patoja ja päästä kapeikoista läpi.

Kalliomaisemia reitillä riittää, hiekkarannat ovat harvassa. Lukuisten mökkien, maatalojen ja taajamien läheisyyden vuoksi Väliväylällä ei valitettavasti pääse erämaiseen tunnelmaan. Melko viileänä alkukesänä reitillä oli hiljaista, mutta kesälomakautena mökkiläiset luultavasti kansoittavat rantoja. ”Sivistyksen” läheisyyden ansiosta reitin varrelta löytyy majoitus-, ruokailu- ja ohjelmapalveluja, joita retkeilijä voi halutessaan hyödyntää.

Väliväylän melontareitistä löytyy runsaasti tietoa netistä, tosin tieto on vähän hajallaan. Kannuskoskelta Kouvolaan-osuudesta on laadittu erillinen melontareittikartta, jota voi hakea netistä tai esim. Kouvolan matkailupalvelusta.

Hiihtelyä Oulangan erämaareitillä 2015

Metsähallituksen luontoon.fi kertoo Oulangan erämaareitistä (26 km): “Juumasta Kiutakönkäälle vievä talvireitti, jolla voit ihailla talvista Oulankaa hiihtäen tai lumikenkäillen. Sitä pohjustetaan kerran viikossa helmikuun puolivälistä huhtikuun puoliväliin moottorikelkalla ja lanalla. Reitillä ei ole latu-uraa, eikä sitä ole valaistu. Maaston mäkisyyden ja kapeuden vuoksi reitti on vaativa.”

Erämaareitin Juuman ja Jussinkämpän välinen 11 km:n osuus kulkee metsä-, suo- ja järvimaisemissa ja eri kautta kuin suosittu Karhunkierros. Kitkajoen rantamaastoon olisikin varmaan vaikea ajaa kelkkauraa. Sen sijaan Jussinkämpältä Kiutakönkäälle talvireitti pääosin noudattelee Karhunkierros-reittiä.

Lähdin liikkeelle Juumasta 3.3.2015. Vähän märkää lunta sateli ja hiljaista oli hiihdellä Kuusamon erämaisissa maisemissa naavapartaisten kuusien katveessa.

Olin liikkeellä tavallisilla parimetrisillä latusuksilla, joilla tasaiset osuudet ja pienet mäet sujuivat hyvin. Lunta oli kuitenkin sen verran paljon kelkkauran molemmin puoli, että vauhdikkaammissa laskuissa ei mahtunut kunnolla jarruttamaan auraamalla ja toisaalta nousuissa ei ollut tilaa levittää suksia haarakäyntiin. Jotkut mäet olikin parempi suosiolla kävellä tai siirtyä umpihangen puolelle. Eräässä ylämäessä varasin reilusti sauvaan, joka napsahti poikki! Onneksi metsä on täynnä erimuotoisia sauvoja... (Korostan, että sauvarikko ei johtunut doping-testaajien pelosta!)

Suosittu Jussinkämppä oli iltapäivällä hiljainen ja autio eikä muutenkaan ketään tullut vastaan ennen Ansakämppää, jonne saavuin illan jo hämärtyessä sinisellä hetkellä. Kämpällä oli pari keski-eurooppalaista vaeltajaa, jotka olivat juuri sopivasti lämmittäneet kämpän. Oulankajokeen oli tehty valmiiksi avanto, joten veden hakeminen oli helppoa.

Ansakämpän lähistöllä

Ansakämpän iltatunnelmia

Seuraavana aamuna jatkoin hiihtoa eri suuntaan kuin pari muuta kämpällä yöpynyttä vaeltajaa. Oulankajoen rantamaisemissa oli hiljaista ja rauhallista. Rantatörmällä kulkeva reitti oli paikoitellen hyvin kapea.

Vasta saapuessani Kiutakönkäälle alkoi vastaan tulla muita retkeilijöitä ja myös aurinko tervehti ensi kertaa retken aikana valaisten kosken hienosti. Kiutaköngäs on vaikuttava nähtävyys myös talviasussa.

Retki oli oikein mukava kokemus ja talvireitillä oli yllättävän rauhallista parhaan hiihtosesongin aikaan.

Kiutaköngäs talviasussa.