Raja-Joosepista Anteriin, UKK elokuussa 2020

Elokuun alussa tutustuin Urho Kekkosen kansallispuiston itäosiin. Vaelsin Raja-Joosepista Luttojoen, Suomujoen ja Muorravaarakan kautta Anterinmukkaan ja Kiertämäjärvien kautta takaisin...

Raja-Jooseppi - Suomunköngäs

Aluksi kävin tutustumassa Raja-Joosepin kenttään, joka on aivan Venäjän rajan tuntumassa.

Luttojoen ylitys sujui helposti riippusiltaa pitkin...

mutta pian tämän jälkeen oli kahlattava Kiertämäjoen yli, koska reittini vei länteen päin.

Luttojoen upeita maisemia ja vanhaa mäntymetsää.

Saavuin Suomujoen varteen ja päätin leiriytyä Suomunkönkäälle, vaikka oli vasta aikaista. Paikka oli erinomainen, eikä ollut kiire mihinkään. Illalla leirin ohi kulki pari vaeltajaa, jotka olivat jo lopettelemassa reissuaan. Muita ei näkynyt.

Leiripaikan mukavuutena oli juokseva vesi. Erittäin hyvin juokseva. Vettä noutaessa piti varoa, ettei astia karkaa koskeen.

Suomunköngäs - Yläjänkä

Melko hyvin nukutun yön jälkeen jatkoin ylös Suomujoen vartta ja maisemien ilotulitus jatkui.

Jatkoin Pahaojan vartta Jyrkkävaaralle, ja edelleen etelään Muorravaarakkaan päin.

Harrijoessa oli aika kova virtaus. Joku ystävällinen kulkija oli asetellut joen yli poikkipuun, josta oli hyvä ottaa tukea kahlatessa.

Heti Harrijoen kahlauksen jälkeen tapasin ihmisen. Käsillä oli siis päivän ruuhkahuippu. Toinen vaeltaja oli leiriytymässä Harrijoen ja Muorravaarakan risteykseen.

Sain vinkin hienosta leiripaikasta kolmisen kilometriä ylävirtaan päin, ja päätin jatkaa sinne. Paikka olikin upea, mutta lähellä oli soita. Tyynellä ja lämpimällä ilmalla hyttysiä vielä riitti...

Yläjänkä - Anterinmukka

Reissun kolmantena päivänä matka jatkui ylös Muorravaarakanjoen vartta. 

Ruokatauolla seurasin sarvijäärän touhuja sen verran innokkaasti, että lounas kiehahti vähän yli.

En malttanut kävellä Muorravaarakan tuvalle saakka, vaan oikaisin metsän poikki ylös Tiuhtelmapään rinnettä. Vanhassa metsässä kanalintu, varmaankin metso, lehahti lentoon.

Ylempänä metsä muuttui yllättävän tiheäksi tunturikoivikoksi. Koivikon harventuessa lännessä näkyi "tuntureita taivaan täydeltä". Kuuluisimman tunturin huipulla on masto...

Harkitsin yöpymistä ylhäällä tunturin tuntumassa, jossa saisi olla rauhassa hyttysiltä. Mutta ylhäällä purot olivat kuivuneet ja Anterinmukan saunakin alkoi houkutella. Saunahan melkein jo tuoksui muutaman kilometrin päähän... :)

Kaarreojan upea laakso johdatteli alas kohti Anteria. Muutama vaeltaja tuli vastaan ja kaksi pyöräilijää oli kävelyretkellä Anterista käsin.

Anterinmukka on maineensa veroinen. Hieno tupa, sauna ja "kylmäkylpylä" erämaan keskellä Anterinjoen mutkassa vetää vaeltajia puoleensa. Tuvalla ja sen ympäristössä yöpyi ehkä viitisentoista retkeilijää, mutta saunavuorot jaettiin sovussa ja iltamyöhään saapuneetkin pääsivät kylpemään. 

Anterinmukka - Kiertämäjärvi

Anterinmukasta matka jatkui kohti Anterin pyöräparkkia... alkumatkasta piti ylitellä muutama matala joki. Anterissa yöpyneet pyöräilijät lähtivät myöhemmin liikkeelle, mutta ohittivat minut pian. Pyöräily on sallittu Raja-Joosepin ja Anterin välisellä uralla.

Jokivarren luontoa.

Tie Anterista Raja-Joosepista on helppokulkuinen, mutta tylsä! Tie leveni ja jatkui suorana, ja kohta jopa sähkölinja kulki tien vieressä. Sopivan tilaisuuden tullen kuljin osan matkasta omia reittejä "metsien kätköissä".

Kompassini, pieni ja musta Suunto Clipper, kesti mukana monet reissut, mutta tällä kertaa se irtosi pidikkeestään. Kompassi putosi kai metsään jonnekin Anterin ja Kiertämäjärven välimaastoon. Saa palauttaa, jos löytyy... :)

Kiertämäjärvi - Raja-Jooseppi

Telttailin Kiertämäjärven autiotuvan pihassa. Yöllä reissun ensimmäiset sadepisarat ropisivat teltan kattoon.

Lämmin, puolipilvinen sää jatkui. Kiertämäojan varressa oli vähän soita, mutta muuten oli mukavaa kulkumaastoa. 

Reissun viimeinen ruokatauko Alemman Kiertämäjärven laavulla.

Palasin Kiertämäjoen vartta lähtöruutuun eli Raja-Jooseppiin. Oli aika hyvästellä UKK:n vanhat metsät (kuukaudeksi)...

Vaellus sujui hyvin. Mieleen jäivät mahtavat joet, metsät, tunturit ja Anterimukan sauna. Miinuspuolelle merkitään jokivarsien hyttyset ja tylsä rajavyöhykkeen reitti. Matka jatkui Kiilopäälle saunomaan ja sitten kotia kohti.

Pyhältä Luostolle 6 / 2020

Talvella 2019-2020 Lapissa oli valtavasti lunta. Kesäkuun alkupuolella monet pohjoiset reitit olivat vielä lumen tai veden vallassa. Tämän vuoksi alkukesän vaellussuunnitelmia piti vähän muuttaa, ja kohteeksi valitsimme Pyhä-Luoston kansallispuiston. Pyhä-Luoston kesäretkeilyreitti kulkee tunturiketjua pitkin ja reitin viimeiset lumet olivat juuri sulamassa...

Lähdimme liikkeelle Luontokeskus Naavan pihalta illansuussa. Alkumatka kuljettiin laskettelurinteiden poikki ja tietä pitkin. Ei kovin erämaista, mutta pian kelopuiden näkeminen piristi mieltä.

Tuonne alas ei ollut asiaa. Isokurun reitti oli suljettu tulvavesien vuoksi, ja portaatkin taisi olla remontissa.

Leiriydyimme hienolle Karhunjuomalammen taukopaikalle. Suositussa paikassa riitti muitakin kulkijoita, joten laitoimme teltan hieman sivummalle.

Nukkumaan ei ollut kiire, sillä valoa riitti läpi yön...

Aamulla kuukkelit liihottelivat leirin lähistöllä, mutta eivät tulleet eväitä syömään.

Seuraavana päivänä pidimme evästauon kovia kokeneiden, vanhojen puiden juurella.

On siis kesä?

Reiteillä ei enää ollut lunta, mutta polku oli muuttunut puroksi. Yksi retkeilijä loikki meitä vastaan pikkukengissä.

Poikkesimme Peurakeron huipulle katselemaan tunturiketjua ja ympäröiviä maisemia.

Kapustarinta vihelteli tunturissa.

Söimme Huttuloman tuvalla ja jatkoimme Huttutunturiin. Illalla saavuimme Kapustan autiotuvalle. Vedenottopaikka oli tulvan ja hulevesien vallassa, mutta keittelimme vettä juotavaksi.

Siistillä tuvalla oli melko hiljaista, joten ajattelimme jäädä tupaan yöksi. Tupaan kuitenkin tuli kimalaisia! Niillä taisi olla pesä jossain tuulikaapin lähistöllä. Ohjasin pari kimalaista ystävällisesti ulos. Nukkumaan käydessämme pörriäisiä tuli lisää... Lopulta päätimme luovuttaa ja siirtyä pihan puolelle telttailemaan. Unet jäivät vähiin, mutta aamulla piti nousta ajoissa, koska tähtäsimme Luosto-Pyhä-bussiin.

Porontahtomassa herää kysymys, mitä poro tahtoi?

Pikku-Luoston rakkaa.

Pikku-Luostolta näkyy Lampivaaran ametistikaivos - erikoinen paikka keskellä kansallispuistoa. 

Retki sujui hyvin, ilmat olivat hienot, eikä hyttysistäkään ollut haittaa. Vaikka reissu oli vain parin vuorokauden mittainen, se vaati veronsa. Torkahdin nimittäin heti päästyäni pikkubussiin, joka vei meidät takaisin Naavaan.

Peranganjoki kesäkuussa 2020

Perangan reitti on yksi Hossan alueen melontareiteistä. Peranganjoen ja useiden järvien ketjun kautta vedet virtaavat itään kohti Hossanjärveä, jossa Hossan vesireitit yhtyvät, ja sieltä edelleen etelään Hossanjokea pitkin. 

Perangan reitin vaativin osa (Lounatkoskea lukuunottamatta) on Peranganjoki. Joessa on 13 koskea, joista pari-kolme on retkimelojalle haastavia. Erämaiset maisemat kuitenkin palkitsevat melojan...

Retkeä ei suunniteltu pitkään. Peranganjoki kiinnosti sekä minua että Timoa, joten sovimme melontaretkestä, mutta Perankaan, 5-tien varteen, ehdittiin vasta illalla. 

Retken pääsponsorina oli Kainuun Luontoretket, jonka kalustolla oltiin liikkeellä.

Aloitimme melonnan Iso-Perankajärven itäpään venerannasta. Alkumatkan ajan järvellä kävi vastatuuli, joka hillitsi menoa.

Hyvin lumisen talven jälkeen alueen vedet olivat korkealla vielä kesäkuun alkupuolella. (Hossanjärven vedenkorkeus oli noin 214,3 m ja tulovirtaama yli 30 kuutiota/s.)

Peranganjoen alkupään monet pienet kosket olivat helppoja meloa. Useimmat kivet olivat veden peitossa ja virta kuljetti meitä mukavasti.

Joenvarren erämaiset metsä- ja suomaisemat olivat mahtavia.

Mutkitteleva virta vei meitä eteenpäin. Alunperin ajattelimme päättää iltaretken kohtaan, jossa Peranganjoki alittaa 5-tien. Tulimme kuitenkin sillan luokse jo hyvissä ajoin ja päätimme jatkaa melontaa, vaikka hankalimmat kosket olivat vielä edessä päin.

Totuuden hetki koitti Laukkukoskessa (joissakin kartoissa lukee vain Kuusikoski), joka on reitin vaikein paikka. Laukkukosken luokitus on II+, koski on vauhdikas ja kivinen. Emme lähteneet kiertämään, vaan päätimme laskea kosken.

Minä horjahdin suurimmissa aalloissa, mutta sain pidettyä kajakin pystyssä. Timon paatti kaatui ja edessä oli uimareissu suvantoon. Märkäpuku kuitenkin lämmitti ja pian matka jatkui.

Koskijakson jälkeen joki rauhoittui joksikin aikaa. Illan hiljaisuuden rikkoivat vain kaksi hirveä, joiden näimme nousevan joesta.

Kainuussa on paljon kauniita paikkoja, kuten Hevonperseenmutka. Tarina kertoo, että tukinuitto olisi joskus mennyt pahasti pieleen joen tässä mutkassa...

Hevonperseenmutkan laavulla lämmiteltiin ja syötiin eväitä.

Laavun luona Perankajoen ylittää silta, joka näytti vähän huonokuntoiselta.

Evästelyn jälkeen melonta jatkui kohti Pitkäkoskea, jonka kuohuvat aallot ottivat meidät vastaan. Koski oli kuitenkin Laukkukoskea helpompi ja siitä selvittiin aaltojen rytmissä meloen. Tämän jälkeen edessä oli vain pari helppoa koskea.

Ilta oli jo pitkällä, kun saavuimme Iso-Kukkuri-järvelle, johon melontaretkemme päättyi. Hienon reissun kunniaksi Timo päätti vielä kastautua rannassa. Autojen siirron jälkeen päästiin lopulta saunaankin...