Jäätävä Naarajoki lokakuussa 2018

Oli tyyni, kylmä ja kuulas lokakuinen sunnuntaiaamu. Matkalla Pieksämäelle huomasimme, että jotkut järvenlahdet olivat jäässä. Lähestyvästä talvesta kertoi myös se, että Naarajoen melontalaiturit oli jo nostettu pois vesiltä...

Muutama vuosi oli ehtinyt vierähtää edellisestä Naarajoen retkestäni. Tällä kertaa sain seurakseni Jannen ja Tuijan. Kylmän sään ja kylmän veden vuoksi kaikilla oli märkä- tai kuivapuvut.

Olimme liikkeellä kahdella autolla. Aluksi jätimme kajakit Lomatrion rantaan ja siirsimme toisen autoista melonnan lopetuspaikkaan Välijoenkylän sillan lähelle. Sitten aloitimme melonnan Lomatrion rannasta. (Varsinaisen melontakauden aikana suositulla Naarajoen reitillä on myös saatavissa kuljetuspalveluita ja vuokrakalustoa.)

Aurinko heijasteli peilityynen Naarajärven pinnasta.

Oli todella hieno, mutta viileä, melontasää. Ilman lämpötila oli nollan tuntumassa. Vesi oli alhaalla, minkä huomasimme heti Naarajoelle päästyämme.

Jäätävää! Alanteenlammen jälkeisissä mutkissa joki oli jäätynyt. Ohut riite meni onneksi helposti rikki melomalla. Jäiden helistessä jatkoimme matkaa ensimmäisen kajakin toimiessa jäänmurtajana.

Naarajoen melontareitti on mutkainen, kapea ja rauhallisesti virtaava. Joella on usein viidakkomainen tunnelma. Monissa paikoissa joutuu väistelemään puita ja oksia.

Tällä kertaa vesi oli niin matalalla, että muutamassa paikassa juutuimme kiinni majavien patoihin tai kaatuneisiin puihin. Kajakista ei kuitenkaan tarvinnut nousta kuin yhden padon ylityksessä.

Naarajoen reittiseloste kertoo: "Ensimmäinen hyvä pysähdyspaikka on suuren sähkölinjan alla, 5 km Lomatriolta". Tässä paikassa jo hymyilytti...

Löysimme karpaloita joen rannasta.

Koivutaidetta matkan varrella.

Reilut eväät, kuten lanttukukko ja omenapiirakka, maistuivat Niskanivun laavulla.

Lokakuinen päivä hämärtyi meloessamme Suurenaukeansuon reunassa. Loppumatkasta kaivettiin jo otsalamput esille.

Välijoenkylän kohdalla 20 km:n melontaretkemme päättyi. Oli pimeää ja kajakkien luukut olivat riitteessä. Saimme pakattua kaikki kolme kajakkia yhden auton katolle. Lomatriossa jaoimme tavarat kahteen autoon ja kotimatka alkoi...

Takana oli hieno ja erilainen Naarajoen melontaretki. Vesi riitti juuri ja juuri melomiseen, patoja piti ylittää ja jäätä särkeä. Aurinkoa, ruskaa, karpaloita.

Eikä tässä vielä kaikki. Kotimatkalla näimme kirkkaita revontulia...

Karhunkierrokselta Sallan UKK-reitille 8 / 2018, osa 2

(Jatkuu viime numerosta...)

Hautajärvi - Tervanpolttamalammit 

Hautajärven luontokeskuksessa pidetyn tauon jälkeen tankkasimme vesipullot luontokeskuksen takana ja nostimme rinkat selkään. Lähdimme lompsimaan pohjoiseen päin, aluksi autoteitä pitkin. Heti sillan jälkeen käännyimme vasemmalle.

Hautajärven kylän luoteispuolella UKK-reitin opasteet ovat paikoin huonossa kunnossa ja reittiä joutui vähän hakemaan. Pieni suunnistaminen oli kuitenkin mukavaa vaihtelua, Karhunkierroksen varrella kun ei juuri karttaa tarvitse.

Hautajärven luontokeskuksella oli myynnissä vain Sallan alueen yleinen ulkoilukartta, jonka mittakaava oli 1 : 100 000. Minulla oli kuitenkin mukana oma, tarkempi kartta, jonka avulla reitti löytyi helposti.

Suoalueilla oli yllättävän paljon pitkospuita ja matka joutui. Kesä oli ollut sen verran kuiva, että ilman pitkoksiakin olisi pärjätty. Ilma oli lämmin ja muita kulkijoita ei näkynyt.

Välillä kuljettiin taas noin kilometri autotietä, jonka jälkeen siirryttiin Kaartiselän metsäpoluille. Kun illalla lähestyimme Tervalammin kotaa, alkoi sadella vettä. Kiristimme hieman tahtia ja pian saavuimme autiolle kodalle.

Takana oli reissun pisin päivämatka, noin 23 km, ja väsymys painoi jo jaloissa. Kota vaikutti hyvältä yöpaikalta, mutta huomasimme pari ongelmaa. Muuratun nuotiopaikan alaosa, jonka kautta nuotion korvausilman pitäisi tulla, oli täpötäynnä tuhkaa. Lisäksi matalan suolammen rannasta oli vaikea ottaa vettä koskematta lammen pohjaa. Pohjan höttöä tulisi helposti mukaan juomaveteen.

Iltapuhteena kaivoimme tuhkan keskeltä esiin tuhkalaatikon, jonka avulla saimme vietyä tuhkaa pois. Monen laatikollisen jälkeen tuhkat oli viety ja pääsimme tekemään tulia. Huoltotoimien jälkeen veto oli hyvä.

Kävin vielä hakemassa vettä puolen kilometrin päästä Tervalammin länsipuolelta laskupurosta, mikä olikin hyvä vedenottopaikka. Muutama kanalintu lehahti lentoon lähistöltä.

7.8. Tervanpolttamalammit - Aihkipetsi (19 km)

Aamuseitsemän jälkeen heräilin yllättäviin moottorin ääniin keskellä korpea. Paikallinen "Etelä-Lapin mies" toi mönkijän ja peräkärryn kanssa puita liiteriin ja kävi kodassa meitä jututtamassa.

Reitti jatkui pohjoiseen kohti Puupalovaaraa ja reilun sadan korkeusmetrin nousulla ylös vaaroille. Matkan varrelta löytyi aamupalan jatketta.

Poikkesimme hieman UKK-reitiltä ja kävimme Paljakka-nimisen vaaran päällä maisemia katselemassa. Paljakalla ei ollut paljakkaa, vaan puita kasvoi ylhäälläkin.

Monet lätäköt olivat kuivuneet, samoin yksi karttaan merkitty lähde.

Konttilammen laavulla oli lounastauon aika. Laavun sisustuksessa oli käytetty filmivaneria. Emme tehneet tulia kodan sisälle, koska tulipaikan pohjassa oli iso reikä eikä lattiassa ollut peltilevyä suojana.

Hienoja näkymiä Ylimmäiseltä Palotunturilta, joka ei nimestään huolimatta ole tunturi - puita kasvaa ylhäälläkin.

Palotunturin kota on kauniin lammen rannalla.

Palotunturin kodalta alkoi noin kilometrin pituinen lasku alas soille.

Pitkospuut olivat paikoin huonossa kunnossa, mutta kengät eivät juurikaan kastuneet.

UKK-reitti kulkee Topsakka-aapan soidensuojelualueen halki pitkin Topsakkaharjua. Harju on helppokulkuinen ja suoalueelle on hienot näköalat. Valitettavasti reitin varrella ollut lintutorni oli purettu ilmeisesti heikon kunnon vuoksi.

Illalla harkitsimme leiriytymistä Suksenpaistamalammen laavun ympäristöön. Laavulla oli kuitenkin hyttysiä soiden läheisyyden vuoksi, eikä suolammen pehmeä pohja huokutellut uimaan. Niinpä pidimme vain evästauon ja jatkoimme kohti Aihkipetsiä. Valoa riitti vielä kävelyyn...

Kello oli jo kymmenen, kun saavuimme Aihkipetsin tuvalle. Pihalla oli yksi teltta ja tuvassa eräs lontoolais-suomalainen vaeltaja yöpuulle käymässä. Leiriydyimme pihalle ja kävimme uimassa kirkasvetisessä lammessa. Tämänkin lammen pohja oli höttöinen, mutta laituri helpotti uimista.

Iltanuotio Aihkipetsin tuvan pihalla.


8.8. Aihkipetsi - Ruuhitunturi - Hangasjärvi (11 km)

Teltassa hyvin nukkunut pariskunta huomasi vasta aamulla, että meidän telttamme olivat ilmestyneet pihapiiriin. Juttelimme lontoolais-suomalaisen vaeltajan kanssa retkeilystä ja itärajan reiteistä.

Aihkipetsin hieno tupa näyttää luksusmökiltä. Tupa on tarkoitettu päiväretkikäyttöön.

Kuusikko-Ruuhivaaran jälkeen poikkesimme varsinaiselta UKK-reitiltä pohjoiseen Ruuhitunturille. Reiteillä oli edelleen hiljaista, päivän aikana vastaan tuli vain kaksi mökkiläistä.

Tämän reitin huipuista Ruuhitunturi muistutti eniten oikeaa tunturia. Ruuhitunturin näköalapaikalta näkee kauas Venäjän puolen Sallatuntureille.

Reissun viimeisen yön telttailimme Hangasjärven laavun lähistöllä. Järven rantaan kävi melkoinen tuuli, joka kuitenkin tyyntyi illan mittaan. Hieno hiekkaranta muuttui vähän syvemmällä mutapohjaksi.

Vaikka Hangasjärven laavu on lähellä Sallatunturin "keskusta", sielläkin oli hyvin rauhallista. Näimme yhden ihmisen.

9.8. Hangasjärvi - Sallatunturi (3 km)

Viimeisenä päivänä jäljellä oli enää lyhyt kävely Sallatunturin kylpylähotellille ja kotimatka. Aamulla sateli hieman, mutta se ei menoa haitannut. Hotelli oli kiinni, joten reissun loppukahvit nautittiin rinnekahvilassa. Sitten nousimme pikkubussiin, joka vei meidät Ristikallion parkkipaikalle, jossa auto odotti.

Reissulla koettiin suositun Karhunkierroksen pohjoisosan hienot nähtävyydet sekä Sallan UKK-reitin hiljaisuus ja rauha. Ja syötiin paljon mustikoita.